Ja vielä viimeinen linkkini

Tinybuddha, jota seuraan Facebookissa, julkaisi blogissaan neuvoja siihen, miten vähentää monien sosiaalisen median erilaisten muotojen stressaavaa vaikutusta elämään. Hän neuvoi mm. Gmailin Fetcherin käyttöön useiden sähköpostien integroimisessa. Hän myös muistuttaa siitä, kuinka sosiaalinen media voi rikkoa työn rytmiä ja tulla ongelmaksi.

Huomaan itsekin, kuinka koetta valvoessani seuraan koko ajan sähköpostia, Facebookia, mitähän muuta. Saisin luultavasti enemmän kokeita korjattua koevalvonnassa, jos malttaisin mieleni, ja en olisi ihan koko ajan online.

Olisiko tämä nyt tässä?

Blogissa on 31 kirjoitusta oppimispäiväkirjaa, tehtäviä tehty järjestelmällisen epäjärjestelmällisesti ja harjoitustyökin on valmis (joskin prosessi jatkuu - luultavasti säädän sitä vielä hiukan ennen kuin oikeasti annan opiskelijoiden käsiin ohjeet).

Olen aivan varmasti oppinut kurssilla jotain, vaikka en ole ihan varma kaikkien välineiden käytöstä. Kesän väli opiskelussa sai luultavasti aikaan sen, että oli hankalaa hyödyntää kaikkia suhteellisen käyttökelpoisia välineitä, joita oli keväästä kokeillut. Huomasin, etten jaksa FB:n ja kolmen sähköpostin ja bloggerin lisäksi tsekkailla vielä GoogleDocsia, iGooglea ja Sitesia säännöllisesti. Mistä opin, että kurssisuunnittelussa lähden muutamasta hyvin hallitusta välineestä enkä hajota opiskelijoiden fokusta liian monella kotipesällä.

FB kotipesänä toimi kohtalaisesti, kun Naamakirjassa tulee muutenkin notkuttua liki joka päivä. Keskustelualustana se oli kohtalaisen toimiva, tosin virheiden korjaamiseen ei ollut hyviä työkaluja (esim. turhat keskustelunalut jäivät näkyviin). Yllättävän vähän varsinkin nyt syksyllä sai vastauksia kysymyksiinsä; tämä hämmästytti, koska keväästä tuntui, kuin osa kurssilaisista olisi melkein kilpaillut esitellessään jo osaamiaan asioita. Kurssilaisten tietotekniset ja sosiaalisen median taidot vaihtelivat ilmeisen paljon. Ehkä sain aika paljon irti juuri siksi, etten valmiiksi tiennyt kaikkea, mutta motivaationi oli kuitenkin korkealla.

Sosiaalinen media on kiinnostava työväline. Samaan aikaan kurssin kanssa tuntui siltä, että sosiaalisesta mediasta järjestettiin kursseja niin yrityksille kuin mainostajillekin. Facebook on ollut koko ajan uutisissa ja tietoturva-asiat ovat olleet ajankohtaisia. Sosiaalisen median koukuttavuutta on tullut pohdittua omallakin kohdalla, kun on välistä pitänyt pidättäytyä liiasta notkumisesta verkossa. Onneksi minulla ei ole mobiilia yhteyttä.

Mietin välistä myös hypetyksen vaaraa. Sosiaalinen media ei tee autuaaksi, ei ratkaise oppimisen motivaatio-ongelmia, ei korvaa hyvää opetusta. Voi myös olla hyvä, jos ei liikaa heittäydy mukaan sellaiseen, jonka vaikutuksia ei kokonaan tajua. Aivan varmasti sosiaalinen media on muuttamassa peruuttamattomasti opettajan työtä. Vähintään yhteistyöverkostojen merkitys kasvaa ja helpottuu. Kuka enää erikseen hakeutuisi sellaiseen keskustelumiljööseen, joka ei ole yhteydessä edes sähköpostiin?

Olen iloinnut kurssilla eniten siitä vuorovaikutuksellisuudesta, että yhtäaikaa samoja asioita on miettinyt ihan eri alojen opettajat. Eniten on harmittanut se, että osa kurssilaisista on ehkä pudonnut pois - ei ole näkynyt aikoihin jälkiä alun aktiivisista ja hauskoista kirjoittajista. Toisaalta uusia aktiivisia bloggaajia ja kommentoijia on astunut mukaan. Enemmänkin aitoa vuorovaikutusta olisi voinut olla. Kiireinen työ ei anna siihen mahdollisuuksia. Sama riski koskee myös verkkoon tehtäviä opiskelukokonaisuuksia, joita itse olemme tekemässä: myös ainakin lukio-opiskelijat ovat kiireisiä ja stressaantuneita.

Viimeinen viikko

"Be thankful when you don't know something for it gives you the opportunity to learn." -Unknown

Harjoitustyö vaatii edelleen vähän hiomista. En oikein tiedä, kuinka tarkkaan sen tekisin; kirjaimellinen ohjeiden noudattaminen veisi hirveästi aikaa. Suunnittelulomakkeita en kokenut hyödyllisiksi. Luultavasti ajattelen mieluiten asioita pääni sisällä. Tiedän kokemuksesta, mikä on opsin ja tehtävien suhde. Yleensä annan opiskelijoilleni myös kurssin tavoitteet itse mietittäväksi. Opiskelua voi suunnata tavoitteiden mukaan. Oppikirjatyössä tärkeimpiä oivalluksia oli, että OPS voi aidosti auttaa jäsentämään tärkeää ja olennaista. Oma opettajakokemus on muodostanut siitä vielä oman version. Toivottavasti se on realistisempi ja palvelee paremmin käytäntöä kuin opetyön alkuvuosien idealistinen "kaikki oppivat kaikki" -tyyli.

En ole hirveän tyytyväinen harjoitustyöhön, mutta tällä aikataululla ei parempaakaan irtoa. Jos päätän siirtää kurssin aidosti käytäntöön, arvioin kuitenkin ekan kerran kaikkea uudestaan ja korjaan sen, mikä ei ole selkeää. Esimerkiksi opiskelijoiden ohjeistaminen on aina ihan oma lukunsa. Toisaalta opiskelijat ovat yllättävän helposti omaksuneet kaikki tarpeelliset härpättimet käyttöönsä melko intuitiivisesti. Käyttöohjeita ei tunnu kukaan kaipaavan, vaikka ohjelma olisi uusi.

Ydinainesanalyysistä

Biologian ja maantieteen opettaja Mika Sipura kirjoitti eilen omassa blogissaan näin:

"Jonkinlaiseen konkluusioonkin olen tässä riipivässä maailmantuskassani päässyt. Minä olen parhaimmillani opettaja joka opettaa erottamaan pääasiat sivuasioista. Tämä näkyy esimerkiksi tänään palauttamissani maantieteen reaalikokeissa. Ne jotka ovat kuunnelleet erottavat pääasiat yksityiskohdista paremmin kuin ne jotka rakentavat asiantuntemuksensa kirjan varaan. Tämän taidon väitöskirjanohjaani Jorma Tahvanainen mainitsi usein, joten alan uskoa. Kolikolla on tietysti kääntöpuolensakin. Jätän omasta mielestäni hämääviä yksityiskohtia suosiolla unholaan, joten perfektionisteille minusta ei ole kummoista hyötyä. En ole lukiossa laudaturintekijä, enkä osaa valmentaa menestyjiä biologian olympialaisiin. Olisin poikkeuksellisen huono lahjakkaiden erityisryhmän opettaja. Tai huippulukion opettaja, jonka tehtävänä on estää yläkoulun kympin putoaminen Eximiaan."

Koen opettajuuden aika tavalla samoin. Koulu on keskinkertaisille, kuten Kant sanoi: huippulahjakkaat osaavat opettajattakin. Opettajan rooli on erottaa olennainen, suodattaa opettamastaan materiaalista sitä selkeyttävä runko. Tässä työssä helpottaa oma huono muistini. Toinen opettajan tehtävä on helpottaa tiedon sulattamista, auttaa tietorakenteiden uudistamista ja rakentelua kunkin opiskelijan omista lähtökohdista. Perustan rakentaminen unohtuu usein lukio-opettajalta, joka kuvittelee liikaa pohjatietoja opiskelijoilleen.

Oppimisprosessin suunnittelu ja toimintamallit

Viimeinen tehtävä alkaa vähitellen olla kasassa. Ydinainesanalyysiin meni oma aikansa, samoin siihen, että valitsi sopivimmat työkalut. Hyödynsin osittain vanhoja itsenäisen oppimisen tehtäviäni, koska sillä tavalla työ tuntui mielekkäämmältä Pyrin arvioimaan noita tehtäviä mm. autenttisuuden näkökulmasta.

Päädyin tekemään lopputyöni kirkkohistoriasta, koska minulla oli meneillään kaksi kirkkohistorian kurssia ja olen aina kokenut tämän kurssin sisällöltää haastavaksi opettaa tavalla, joka olisi yhtä aikaa tehokas ja silti opiskelijalähtöinen. Toisaalta minulla oli samaan aikaan itsenäisiä suorittajia, ja aloin aidosti miettiä palvelisiko heidän oppimistaan jokin yhteinen sosiaalisen median ympäristö tai muu yhteinen oppimisalusta. Kirkkohistorian opiskelu on melko helposti yksinäistä puuhaa, mutta voisiko siinä saada muilta samanlaista tukea kuin osallistumalla kurssille ja kuuntlemalla toisia ja heidän aitoja kysymyksiään?

Ohjeissa oli määrä suunnitella yhden op:n suuruinen kokonaisuus. Oletan, että lukiokurssi ilman loppukoetta vastaisi suunnilleen sitä - loppukoe ja siihen valmistautuminen laajentaa kyllä ajankäyttöä merkittävästi.

Toivottavasti saan tehtävän viimeisteltyä ja lähetettyä aikataulun mukaan. Olen flunssassa ja työvire ei ole paras mahdollinen. Koko syksyn tätä kurssia on häirinnyt krooninen aikapula. Aina on huono omatunto jostakin, mitä ei ole tehnyt. Onneksi ensi-ilta sentään on mennyt ja esitykset alkavat mennä omalla painollaan.

En ole omien lukiolaisteni itsenäisten suoritusten palautusaikatauluja joutunut valvomaan. Jokainen on tuonut työnsä sovittuun aikaan. Tällaisen soisin toteutuvat myös verkkokurssilla ja/tai sosiaalisen median kautta tapahtuvassa oppimisessa. Kun aikanaan luin Verkko-opettajan käsikirjan, yksi sen opetuksista, joka jäi kirkkaimmin mieleeni, oli opiskelijoiden sitouttamisen vaikeus. Aivan liian usein verkokurssit jätetään kesken. Aikataulutuksella siihenkin ehkä voi vaikuttaa? Tai sillä, että tehtävissä on edes hiukan valinnanvaraa omien opiskelutyylien mukaan valittavaksi?

Itsestäni tiedän, että kurssin ohjaajana saatan käyttää aivan liikaa aikaa sellaisenkin kurssin ohjaamiseen, josta en oikeastaan saa korvausta. Esimerkiksi itsenäisen kurssin opettamisesta annettu korvaus on koulussamme yksi tunti - ja se tulee ohjeiden laatimisesta, ohjaustyöstä, kokeen teosta ja korjaamisesta.

Vielä on lopputyöstä tekemättä arvio tietoturvasta ja muukin tämän kurssin aineiston hyödyntäminen osioittain.

Koko tämän Sosiaalinen media jne -kurssin vaikeutena on ollut ajoittain löytää tasmälliset toimintaohjeet sivustolta. FB-ryhmän sivullakin voisi olla jossain linkki sivuun, jolla olisi lista välttämättömistä hyödyllisistä ja vapaaehtoisista/omaan oppimiseen mukautettavista tehtävistä. Olen itse tehnyt tätä kurssia niin pala kerrallaan, että viimeinen osio tuli sittenkin jotenkin liian äkkiä, ja vaikka muistin, että jokin oma harjoitustyö on tehtävä, vasta pari viikkoa sitten aloin kunnolla työstää sitä mielessäni ja vasta viime viikolla kirjoittaa. Nyt on hukassa enää palautusosoite, mutta muistini mukaan työ palautetaan verkko-ohjaajalle sähköpsotissa. Olihan se niin? Ehkä minä vielä senkin ohjeen löydän, ja pyydetyn pituuden työlle.

Tämmöistä siis kuuluu nyt. Homma etenee, ja pian kurssia voi sitten arvioida kokonaisuutena. Mitä jäi lopulta käteen pysyväksi pääomaksi?

Maan pinnalle pudotus taas kerran...

Teetin opiskelijoillani ryhmätyötä kristillisistä kirkkokunnista. Kun yksi ryhmä esitteli omaa työtään luterilaisesta kirkosta, he mm. väittivät, että luterilaisilla ei ole piispoja. Irja Askolastakaan ei ollut kuultu. Taas kerran sain tärkeän muistutuksen siitä, että ydinaineksen hallintaan kuuluu myös ihan perusasioita, kuten sellaisia, että luterilainen kirkko on maailmalla aika pieni ja että katolisia taas on enemmän. Ja että luterilaisuus on juuri tämä Suomen pääuskontokunta.

Autenttisuutta saa varmaan hakea aika kauan, jos yrittää viritellä keskustelua opillisisten erojen hienosyisistä vivahteista.

Opinkohan itse tästä mitään? Toivottavasti.

Viimeiseen osioon...

Aloittelen osiota 7 päässäni. Materiaalien luenta on sekin vielä kesken, mutta lainasin heti ydinainesanalyysistä yhden idean tämänpäiväiselle kaksoistunnille. Pyydän opiskelijoita ryhmätyössään jakamaan itse aineiston niihin, mitkä on pakko tietää, niihin mitkä pitäisi tietää ja niihin, mitkä on vain kiinnostavaa tietää. Jostakin tämäkin osio on aloitettava.

Ja nyt ylppärivalvontaan.

---

Opiskelijat omaksuivat aika nopeasti ideani siitä, mikä on kirkkotiedossa "hyvä tietää" ja mikä taas kiinnostava ylimääräinen tieto. Amisseista oli kiinnostavaa mm. se, että he eivät hyväksy polkupyöriä, mutta käyttävät kyllä potkulautaa. Anglikaaneista ydinosaamisen ulkopuolelle jäi mm. ensimmäinen homoseksuaalinen piispa. Yhdessä ihmeteltiin myös google-kääntäjän tasoa.

Omassa päässäni olen vuosia rakentanut käsitystä opsin ydinaineksesta. Oppikirjatyössä varsinkin tuli mietittyä kurssien sisältöjä kriittisestikin. Vuodet aikuislukiossa olivat hyväksi ydinaineksen erottelun taidossa, kun tunteja oli vähemmän ja nekin lyhyempiä.

materiaalien päivitystä omaan työhön

Löysin hyvän opetusvideo-linkkilistan psykologiaan. http://www.psychexchange.co.uk/videos/ on englanninkielinen opettajien ylläpitämä lista. Opettajatv:n videoklipit ovat nekin hyviä, mutta minun makuuni turhan katkonaisia.

Autenttisuutta etsimässä

Kummasti annettu teema on alkanut autentisoitua mielessä. Muutaman viikon ajan olen huomannut ajattelevani oman opetukseni autenttisuutta myös kriittisin silmin.

Verkkomateriaalin autennttisuuden arvioinnin lomake on kulkenut mukanani. En ole soveltanut sitä (vielä?) verkkomateriaaleihini, mutta olen vakavasti miettinyt mm. uskonnonopetuksen autenttisuutta ja työelämän tarpeita (toinen juttu on, miten tehdä työelämän tarpeet opiskelijoille läheisiksi, varsinkin kun heidän tulevat työnsä voivat olla mitä tahansa). Viime viikolla hesarissa oli yleisönosastonkirjoituksia uskonnonopetuksesta. Yksi kirjoittaja mietti, kuinka uskonnonopetus tulisi tehdä eläväksi ja relevantiksi ajankohtaisten kysymysten kuten naispiispuuden tai raamattukysymyksen kautta. No niinhän tässä tehdään, koko ajan - silti kaikille nuorille ei ole oikea kysymys vaikka yrittää ymmärtää ilmiöiden taustoja. Riittääkö se, että oppimisen kohteeksi valikoituu aiheita ja kokonaisuuksia, jotka edes muutamalle ryhmäläiselle voivat olla tärkeitä? Mikä on autenttisuuden ja yleissivistyksen suhde? Miten historia auttaa ymmärtämään nykyisyyttä?

Kirkkohistoriaa opettaessani olen kipuillut tämän kysymyksen kanssa aika pahasti. Samalla olen miettinyt opetussuunnitelmaa ja sen relevanssia. Mitä tulevat aikuiset tarvitsevat elämässään? Vieläkö jokaisen tarvitsee ymmärtää uskonnollista ajattelua edes vähän? Miksi kaikki eivät koe sitä itselleen tärkeäksi? Pitäisikö todellisuudessa tapahtuvien muutosten heijastua jossain määrin myös koulun opetuksen sisältöihin?

Irja Askola astui virkaansa eilen. Kaunis vihkimystilaisuus kirvoitti keskustelua Facebookissakin. Ainakin joillekin ainakin jotkut opettamistani asioista ovat merkityksellisiä.

Autenttinen oppiminen/osio 6

Lueskelin materiaaleja autenttisesta oppimisesta. Diana-sivustolla oli kohtalaisen helposti aukeavaa tekstiä oman pohdintani tueksi.

Sana autenttinen on minulle filosofisesti värittynyt. Eksistentialistit puhuivat autenttisesta elämästä.

Huomaan pyrkineeni opettajuudessa autenttisuuteen eli esimerkiksi siihen, että opettamani aines koskettaisi opiskelijoita, tuntuisi omakohtaiselta, niveltyisi maailmaan jossa he elävät. Välillä kipuilen asian kanssa. Esimerkiksi kirkkohistorian tekeminen autenttiseksi ei ole helppoa. Haluaisin rohkaista opiskelijoita luomaan uutta, arvioimaan tietoa, dialogisuuteenkin; välillä vain tuntuu siltä, että opetus ja oppiminen jää vanhan toistoksi. En ole ratkaissut ongelmaa siitä, miten virittää opiskelijat omaehtoiseen tiedon rakenteluun ilman, että työmäärä kasvaa liikaa. Toistava opiskelu on helpompaa, vaivattomampaa, turvallisempaa.

Autenttisuus käsitetään oppimateriaaleissamme myös työelämän ja oppimisen linkittymisenä. Oppimisen tulisi aina palvella työelämää. Tässä jotkut oppiaineistani ovat helpompia: esimerkiksi psykologian opettamisessa tuon aika usein esille sitä, miten erilaisissa ammateissa tai perhe-elämässä tai harrastuksissa tai muuten arjessa voi hyödyntää psykologista tietoa.

Oikeiden ongelmien keruu opetuksen lähtökohdaksi ei ole helppoa. Tiedän yrittäväni virittää oppimisen lähtökohdaksi esimerkiksi kysymyksiä siitä, mitä on tehokas oppiminen tai miten ihmisten kanssa pärjää tai miten ymmärtää naispappeuskiistaa. Kaikki minun kysymykseni eivät ole autenttisia kaikille opiskelijoilleni - ainakaan juuri nyt. Toivoisin, että saisin opetukseni tuntumaan autenttiselta edes omissa silmissäni. Joillakin kursseilla sekin on haaste.

Arkioppimisesta vielä

Koululaisjumalanpalveluksessa aamulla pappi puhui yllättäen arkioppimisesta. Eihän hän tuota sanaa käyttänyt, vaan viittasi taitoihin, joita opimme ystäviltämme ja muutenkin sosiaalisissa suhteissa.

Eilen tulin teeveen ruokaohjelmaa laiskasti katsellessani ajatelleeksi sitäkin, kuinka suuri osa ruuanlaittotaidostakin opitaan informaalisti omaksuen muilta virikkeitä ja omia sisäisiä malleja rakennellen yksilöllisesti.

Arkioppimisesta

Koin tämän osion tehtävät melko vaativiksi - en siksi, että ne olisivat teknisesti hankalia, vaan ehkä jopa motivoitumisongelmien vuoksi. Toinen ongelma liittyi siihen, että tuntui erittäin oudolta lähteä työkaverilta penäämään omaa oppimistaan osana tätä koulutusta. Työtoveruuden varmaan "kuuluisi" olla enemmän sellaista, että tuntuisi luontevalta lähteä yhdessä kehittämään taitoja ja reflektoida niitä vapaasti; tällä hetkellä ei heti tule mieleen sellaista kollegaa, jonka kanssa tätä pohtisi keskellä arjen kiireiden.

Uskon olevani melko tietoinen omasta arkioppimisestani. Psykologian opettaminen ja opiskelu on osittain vahvistanut tätä tuntemusta. Olen aina lukenut paljon puoliammattimaista tietokirjallisuutta, lehtiä, katsonut dokumentteja jne. Ihmissuhteissa koetut vastoinkäymiset ja onnistumiset, jopa ammatilliset kriisit ovat opettaneet paljon.

Internetkokemukseni ovat olleet aika hyödyllisiä nekin. Nettiyhteisöjen vuorovaikutustapahtumat ovat olleet havainnollisia oppitunteja siitä, miten ryhmädynamiikka kehittyy ja siitä, miten helppo on ymmärtää toisia ihmisiä tahallaan tai vahingossa väärin ja miten vaikeaa on kirjoittaa sellaista tekstiä, jota muutkin jaksaisivat lukea ja pystyisivät ymmärtämään. Tätä tietotaitoa on ollut jopa kohtuullisen helppoa siirtää opettamiseen, ainakin kuvittelen oppineeni jotain. Samoin tietotekniikan hallinta on tuonut varmuutta myös työssä tarpeellisten härpättimien käyttöön.

Tänä kesänä hankin vihdoin digikameran. En ole ennättänyt opetella siihen liittyvää kuvankäsittelyä läheskään niin paljon kuin olisin halunnut, mutta siinäkin uuden oppiminen on tuonut mukanaan uudenlaisia tapoja myös katsella.

Autoremonteissakin olen oppinut paljon. Olen aina pitänyt itseäni teknisesti kömpelönä, mutta mukanaolo vaikkapa pakoputkiremontissa on opettanut sekä tunnetaitoja, teknistä ajattelua että itsetuntemusta. Esimerkkejä opetukseen tulee näistäkin oppimiskokemuksista...Voi oppilasparkoja!

Harrastukseni ovat tuoneet työhön ennen kaikkea esiintymisvarmuutta. Harrastelijanäyttelijänä on päässyt sinuksi esiintymisjännityksen kanssa ja nykyään, jos minun pitää esim. pitää puhe, kuvittelen esittäväni vakuuttavaa puheenpitäjää. Se auttaa minua etääntymään istestäni ja voittamaan jännitykseni. Kuoroharrastuksesta olen lähinnä ammentanut esimerkkejä, opiskelijoideni onneksi en kovin paljon laula tunnilla (tosin kirkkohistoriassa laulamme aina keskiaikalaulun ja neuropsykan kurssilla aivolaulun).

Kansalaistoiminta kuulostaa tosi juhlalliselta. Mutta omat kokemukset vaikuttamisesta ja paikallispolitiikan sivusta seuraaminen ovat olleet erityisesti yhteiskuntafilosofian ja elämänkatsomustiedon opettajana minulle ammatillisestikin merkittäviä. Olen iloinnut siitä, että entisiä opiskelijoitani on kunnanvaltuustoissa ja muuten mukana vaikuttamassa.

Käytän häikäilemättömästi ystäviltä ja sukulaisilta kuulemiani tarinoita muokaten ja yhdistellen niitä sopivasti psykologian- ja uskonnontunnin aineistoina - tietysti salaten tunnistetiedot ja muutenkin yksityisyyttä kunnioittaen.

Työelämässä oppii koko ajan. Oppii niin tunnetaitoja kuin sosiaalisiakin taitoja, samoin ihan tietoja. Työkaverit ovat huikeita eri alojen asiantuntijoita, joilta voi kysyä milloin mitäkin ja saada kiinnostavia perspektiivejä asioihin. Kaipa sekin on arkioppimista, kun käsityönopettaja lupasi opastaa saumurinkäyttöön...

Arkioppimista tulee hyvä itsetunto ja odotukset siitä, että osaa ja oppii. Tätä voi yrittää vahvistaa opiskelijoissakin osoittamalla heille tai saamalla heidät itse huomaamaan, mitä kaikkea he ovat oppineet koulun ulkopuolella.

Kesäterveisiä

Pari viikkoa olen nyt kokeillut opetella digikameralla kuvaamista. Omenapuukuvia on kameran muistissa nyt aika monta.

Paljon liikkuu mielessä myös tähän kurssiin liittyen. Tämän päivän kalevassa oli arvioitu ekotekosivustoje luotettavuutta tiedonlähetinä. Kuten Tuija kirjoitti perjantaina, kaikki liittyy kaikkeen. Sivistyksen arvosta ei voi kirjoittaa liikaa. Viisautta karttuu toivon mukaan myös iän myötä. Vaikka nuoriso saattaa hallita härpättimet hyvin, oma kokemus auttaa jäsentämään uutta härpätintietoa ja seulomaan itselle merkityksellisen muusta. Toivottavasti.

Väliarvio omasta oppimisestani ja prosessista

Siirsin äsken Maija L:n neuvon mukaisesti oman nimeni blogisivun yläreunaan. En muuten löytänyt bloggerista näppärää tapaa siirtää härpättimiä ylös- tai alaspäin. En kyllä yleensä jaksa kauan etsiä sellaista ominaisuutta, joka ei ole heti saatavilla. Arvostan käytettävyyttä eli en lue käyttöohjeita.

Kesällä tuskin olen täällä sen enempää FB-ryhmässä kuin blogissakaan kovin aktiivinen, kun minulla ei ole kannettavaa tai kännykässä verkkoyhteyttä. Olen kuitenkin yrittänyt jossain määrin ennakoida kesän tehtäviä ja tehdä niitä itsekseni jo vähän etukäteen. Mielestäni olen ollut kurssilaisena aika aktiivinen tähän asti, jopa niin, että vanha ilmiö, "en kai vain ole liian paljon äänessä ja yritä olla tärkeä" -tyyppinen itse-epäily ajoittain hiipii mielen kulmaan. Tiedän, etten ole valmiiksi mikään suuri verkkopedagogi tai tekninen taitaja. Siksihän olen kurssilla, että oppisin jotain uutta. Älkää siis ärsyyntykö, jos pohdiskelen keskeneräisiä ajatuksia enkä lataa valmiita tietoturvapoliittisia kannanottoja kehiin. Tai jos kommentoin liikaa toisten blogeja - näyttää muodostuneen kurssin kulttuuriksi, että kommentteja ei jaeta kovin paljon. Miksi? Kriittisetkin huomiot olisivat tärkeitä, muuten ei voi kehittyä.

Huomaan, etten ole oppinut käyttämään iGooglea yhtä selkeästi hakujeni lähtökohtana kuin voisin. Esimerkiksi blogien lukemiseen käytän yleensä linkkiä joko omaan tai jonkun muun blogiin ja seuraan siitä, ovatko muut julkisia blogeja kirjoittavat tehneet päivityksiä. Gmailin (koska se on vasta kolmanneksi tärkein sähköpostiosoitteeni) lukeminen unohtuu aivan liian usein, ja välistä huomaan vasta viikon päästä siellä esimerkiksi kutsun jakamaan jotain. Kiitos silti kaikille, jotka ovat jakokutsuja jaksaneet esittää! Liitän mieluiten RSS:t johonkin valmiiseen pohjaan enkä jaksa käydä erillisessä syötteenlukijassa (olen nyt kokeillut muutamia, ja unohdan aina, mitä jo käytän). Kalenterinkin (kurssiaikataulun)tsekkaan useammin Maijan blogista kuin omalta iGoogle-sivultani. Omia käytäntöjä on tosi vaikea muuttaa. Jos siis aikoisin tehdä jollekin ryhmälle aloitussivuston tai kotipesän, se vaatisi minultakin yhden uuden muistettavan päivittäisesti tsekattavan linkin. Ryhmän FB-sivua on helpompi seurata.

Mitä olen siirtänyt käytännön työhön tähän mennessä? Aika vähän. Yhteiskuntafilosofian kurssilla annoin yhdeksi koetehtävää korvaavaksi tehtäväksi yhteiskuntafilosofiaa käsittelevän julkisen blogin pidon. Yksi kurssilaisista innostui siitä niin, että hänen työmääränsä kurssilla paisui suureksi. Kurssipalautteet kahdelta kurssilta keräsin form-lomakkeilla, jonka linkitin Site-sivulle ja ilmoitin osoitteen koulun keskustelufoorumin kautta, jotta vastaaminen olisi yhden klikkauksen takana. Vastauksia ei tullut valtavasti, mutta niiden analysointi oli helppoa ja vaivatonta. Olin esimerkiksi kuvitellut olevani löyhä kurinpitäjä ja sain aika toisenlaista palautetta. Tässä jaksossa en käyttänyt mitään keskusteluryhmää netissä, mutta suunnittelin kyllä ensi keväälle sellaista, koska silloin pidän neljä samaa kurssia samassa jaksossa ja voisin kuvitella heille yhteisen foorumin yhdeksi työtavaksi lisäämään koko lukion ykköskurssin yhteisöllisyyttä.

Tietoturvaosion ja tekijänoikeuksien miettiminen on hyödyllistä, sen sijaan www-materiaalin laatukriteereiden suhteen ajattelen itse vaatimattomammin. Minun ei tarvitse olla ammattimainen www-materiaalin tai verkkosivustojen tuottaja, mutta voin - ehkä - oppia joskus tuottamaan sellaista materiaalia, jota voin jakaa kollegojen kanssa. Varmaan on hyvä senkin suhteen miettiä, mitkä kaikki kriteerit yrittää täyttää. Myös materiaalien kuluttajana ja käyttäjänä en aina ole ihan niin vaativa kuin laatukriteereissä esitetään. Terve järki ohjaa osaltaan materiaalin arviointiin. Kaipa tuota prosessia voi yrittää tehdä tietoisemmaksi, myös jotta sitä voi mallintaa opiskelijoille; tässä kriteeristö tietysti auttaa. Koulun kotisivujen arviointiin sain myös uusia näkökulmia.

Toivottavasti syksyllä erityisesti kokoavaa oppimistehtävää tehdessäni ajatukset rakentuvat enemmän kokonaisuudeksi. Some-näkökulma on joka tapauksessa värittänyt melkein kaikkea, mitä olen tämän kevään aikana uutisista tarkastellut tai lueskellut niin netissä kuin muuallakin. Yritän muistaa sen, mitä opiskelijoillenikin opetan: todellinen oppiminen vie aikaa.

Tekijänoikeudet

Kuva on Matt Vancen some rights reserved -ehdoilla jakama kollaasi. Kuvaa saa mm. muokata ja käyttää ei-kaupallisesti lähteen mainiten.

Huoh.

Oman verkkomateriaalin tuottaminen on todella usein minulla tyssännyt siihen, kuinka rasittavaa on etsiä sellaista kuvamateriaalia, joka olisi vapaan käytön piirissä. Cc-aineistoa kyllä on (ja Googlen tai Flickrin haussa voi rajata haun koskemaan vain creative commons -aineistoja tai erilaisia versioita vapaasti käytettävistä aineistoista), mutta paljon vähemmän kuin tekijänoikeuksin suojattua materiaalia. Free for educators -tyylisiä clip art -kuvia käytän joskus, mutta niissä on puutteensa. Aiheet ovat rajallisia ja kuvat usein melko kömpelöitä.

Lisäksi kaikessa materiaalissa pitäisi aina muistaa nimetä käytetyt kuvalähteet useimpien tekijänoikeustyyppien mukaan. Tämä vie aikaa.

Olemme vasta hankkimassa kunnollista digikameraa. Omat kuvat ovat omien tekijänoikeuksien piirissä. Ihailen opettajia, joiden energia riittää tuottamaan oma kuvamateriaalikin.

Kun oppitunnille tuotan materiaalia (en verkkoon), en vaivaudu useinkaan edes hyvän esimerkin vuoksi merkitsemään kuvalähteitä. Opiskelijoilta kyllä vaadin sitä.

Visuaalisuuden vaaliminen olisi hyvä juttu. En ole itse erikoisen visuaalinen ihminen, en osaa piirtää enkä juuri valokuvatakaan. Typogafinen ajatteluni on kehittymätöntä.

Oman verkkomateriaalin tuottamisessa ymmärrän hyvin, että ennen kuin lähtee tuottamaan verkkomateriaaleja työnantajalle, on tiedettävä, mitä tekee ja millä ehdoilla. Sen sijaan omaan käyttöön ja omissa nimissä tekeminen kannattaa minusta aina, vaikka aineiston jakaisikin. Olisi käsittämätöntä (kuten tässä talvella muistini mukaan pohdiskeltiin), jos kaikki opettajan työajallaan tuottama materiaali automaattisesti olisi työnantajan omistamaa. Ei, emme ole maaorjia. Työmme hedelmät ovat omiamme, ellei toisin sovita. Muuten esimerkiksi oppikirjoja ei enää valmista kukaan.

Ihan vastaavasti opiskelijoillakin on aina tekijänoikeus omiin tuotoksiinsa. Niiden julkaisemiseen verkossa tarvitaan silti alaikäisten kohdalta huoltajan lupa. Tämä on hidasta ja hankalaa, jos kyse ei ole kovin isoista asioista. Ennen vanhaan koulun lehtiin sai kirjoittaa tai piirtää ilman vanhempien lupaa. Nyt kun eletään verkkolehtiaikaa, se ei enää käykään.

Eniten minua silti tekijänoikeusasioissa harmittaa se, kuinka vaikeaa on tekijänoikeuksien kunnioittaminen elokuvakasvatuksessa ja videoiden käytössä. Miten opettaa medialukutaitoa koulussa, jos lähes kaikki on oikeastaan kiellettyä? Lainaaminen toki sallitaan.

Ja linkit, kunhan ne muistaa rakentaa sellaisiksi, etteivät ne avaudu osaksi omia sivuja.

Kokeilin arviointityökalua

Siirryin alustavasti ja ennakoivasti tehtäväosioon 4, laatu verkko-oppimisessa tai mikä sen nimi nyt olikaan. Kesällä en nimittäin taida paljon ennättää tehtäviä miettiä. Nyt on edes hiukan aikaa koneen äärellä, kun kumminkin valvon koululla kokeita (ja korjaustyö ei huvita tilapäisesti).

Seuraavassa Arviointityökalun tuottama yhteenveto suorittamastani arvioinnista.

Arvioinnin nimi Teologia.fi
Arvioinnin laajuus Arviointialue
Palvelun osoite www.teologia.fi
Arviointiajankohta 31.5.2010 - 31.5.2010
Lisätiedot portaali joka esittelee suomalaista yliopistoteologiaa
Yhteenveto
Arviointialue Yhteispisteet Maksimipisteet Arvosana
1. Käyttö 164 256 Asia toteutuu kiitettävästi
2. Sisältö 70 100 Asia toteutuu kiitettävästi
3. Johtaminen 0 0 Ei arvioitu
4. Tuottaminen 0 0 Ei arvioitu
5. Hyödyt 28 48 Asia toteutuu hyvin
Yhteensä 262 404 Asia toteutuu kiitettävästi

Arvioin kolme aihealuetta Teologia.fi-portaalista, joka on kolmen suomalaisen teologisen tiedekunnan ylläpitämä sivusto. Sen kautta voi seurata teologista tutkimusta. Voisin kuvitella suosittelevani sivustoa joissakin tapauksissa esimerkiksi uskonnon ylioppilaskirjoituksiin valmistautuvalle nuorelle tai teologian opintoja harkitsevalle nuorelle. Omaan tiedonhakuuni sivusto myös soveltuu ja sieltä olen joskus hakenut esimerkkejä teologisesta tutkimuksesta uskonnon ykköskurssilla.

Arviointityökalun käyttö osoittautui hiukan työlääksi ja puuduttavaksi. Osa kysymyksistä ei soveltunut tämäntyyppisen portaalin arvioimiseen, mutta työkalu salli kyllä kysymysten ohittamisen aiheettomina. Julkisten palvelujen arvioimiseen työkalu on täsmäase.

Joitakin hyviä näkökulmia työkalu antoi. Olen itse sitä mieltä, että hyvien julkisten palvelusivustojen pitäisi aueta erilaisilla selaimilla ja olla nopeasti avautuvia. Esteettömyyteen ja selkokielisyyteen en ole osannut asettaa vaatimuksia, mutta tärkeitähän ne ovat. Teologia.fi oli siinä mielessä hauska arvioitava, että usein yliopistojen sivustot sisältävät hankalaa jargonia. Sitä oli tässä ilmeisesti tietoisesti pyritty välttämään. Kaikki aineisto tuntui toimitetulta, mistä kiitos Aila Lauhalle.

Sivuston levollinen ulkoasu ja monipuolinen käytettävyys sekä sisältö tuli arvioitua työkalun avulla melko kiitettäväksi. En tiedä, kuinka iso puute on vaikkapa keskustelufoorumin puuttuminen. Tavallaan se voi olla plussakin. Erityisesti uskontoon ja teologiaan liittyvä avoin foorumi nimittäin voisi äkkiä olla monenlaisen häirikkökäyttäjän lempparisivu. Akateemiselle keskustelulle on muita parempia foorumeita ja vaikkapa suomi24-ryhmissä tai Tiede-lehden keskusteluissa on kyllä sijansa myös oppineemmille puheenvuoroille. (Mistä tuli mieleeni, että Facebookista olen löytänyt melko monia esim. Jumalan olemassaolosta innokkaasti ja tasokkaasti keskustelevia ryhmiä - englanniksi).

Ensin muuten mietin arviointityökalun kokeilemista koulumme oman Moodlen arviointiin. Siinä olisin voinut käyttää johtamisenkin arviointia eli arvioida omaa toimintaani. Toisaalta en ehkä olisi oppinut mitään, mitä en jo tiedä. Kun nyt jo ylläpidän sitä ympäristöä korvauksetta (jotta voisin itse käyttää sitä vapaasti), yritän toimia itselleni armollisesti ja olla vaatimatta liikoja.

Arviointityökalun käyttö paljasti minulle sen, että sitä on ehkä jopa opetettu jotkut julkiset palveluntarjoajat käyttämään. Sen verran hyvin jotkut kriteerit toteutuvat nimenomaan julkisissa palveluissa. Tämä saattaa myös selittää, miksi yhden toimivan portaalin rakentamiseen todella menee aikaa ja työtunteja. Seuraan esimerkiksi yrittäjyyskasvatuksen portaalin hidasta rakentumista työni puolesta.

Moniin tarkoituksiin riittää vaatimattomapikin verkkojulkaisu. Käyttötarkoitus ja kohderyhmä ratkaisee.

Opettajana Facebookissa

Liityin Facebookiin pari vuotta sitten. Syyni olivat tiukasti yksityiset. Löysin FB:n kautta muutaman elämästäni kadonneen ihmisen ja yhden uuden, tärkeän perheenjäsenen.

Pian huomasin, että muutama kouluni opettaja oli Facebookissa. Hurahdin nopeasti hyväksymään heidän laillaan myös opiskelijoiden kaveripyynnöt. Tässä vaiheessa päätin, että en kirjoita sivustolle mitään sellaista, mikä ei voisi olla kenen tahansa nähtävissä. Silti olen myöhemmin rukannut yksityisyysasetuksia tiukemmiksi. Useimmat tuntemani yläkoulun opettajat ovat vielä yksityisempiä. Osalle ei voi edes esittää kaveripyyntöä.

Opiskelijat FB-kavereina ei ehkä kaikissa kouluissa ole hyvä idea. Ymmärrän hyvin pidättyväisyydenkin. Lukiossa, jossa on alle kolmesataa opiskelijaa, ei tee mieli asettaa rajoja. Joko hyväksyn kavereiksi kaikki tai en ketään tuntemistani ihmisistä. Toistaiseksi en ole tätä katunut. Joskus joku opiskelija lähettää FB-viestin, mutta enimmäkseen ne ovat olleet erittäin korrekteja. Pysyn FB:n ansiosta jossain määrin tietoisena siitä, millaisessa maailmassa nuoret elävät. Tämä ei tee minusta oppilaiden "kaveria" - olen edelleen sama keski-ikäinen useimmiten huumorintajuton täti kuin muuallakin.

Olen Facebookissakin opettaja. Levitän hyödyllisiä linkkejä, annan (ainakin omasta mielestäni) kohtalaisen mallin siitä, miten netissä käyttäydytään. Joskus joku kysäisee filosofisia kirjavinkkejä FB-viestillä. Saan entisiltä oppilailtani hyötylinkkejä ja ajatuksia, jotka tukevat opettajuuttani.

En usko FB:n eriarvoistavan opiskelijoita, koska olen myös sen ulkopuolelle jääneiden käytettävissä koulun oman viestiverkon kautta. Samoin jaan myös koulun Moodleen linkkivinkkejäni.

Opettaja-lehden viimetalvinen juttu herätti minussa ärtymystä. Psykologian opettajien edustaja tuomitsi opettajien Facebookin käytön aika jyrkästi. Koulu ei kuitenkaan ole maailmasta erillinen saareke. Liika varovaisuus saattaa johtaa myös siihen, että ei saakaan uusimpia ideoita, ei ole nopeaa ja helppoa vuorovaikutusta toisten kollegojen kanssa. Esimerkiksi yhdessä tuttuni perustamassa Facebook-ryhmässä pääsin kertomaan mielipiteitäni tulevasta filosofian oppikirjasta ja sain siitä ennakkotietoja.

On monta mallia olla opettajana Facebookissa. Jotkut esimerkiksi hyväksyvät vasta entiset opiskelijansa kavereiksi. Tämä on minusta ihan hyvä linjaus. Itse ajattelen, että kaveripyynnön hyväksyminen on aika pieni ele ja kertoo, että tunnen henkilön ja tunnustan hänet tuttavakseni.

Kuntien käytännöt vaihtelevat. Kesken tämän talven FB:n käyttö yllättäen estettiin kaikilta kunnan palvelimilla olevilta koneilta. Syynä oli FB:ssa tapahtunut nettikiusaaminen. Uskon itse, että mitä enemmän myös opettajat ovat Facebookissa, sitä vähemmän nettikiusaamista pääsee tapahtumaan siellä. FB:n käyttöoikeus palasi yhtä lailla ilmoittamatta ja yllättäen suunnilleen samoihin aikoihin, kun kaupunkimme ja koulumme liittyi Comenius-hankkeeseen, jossa aiheena oli sosiaalisen median käyttö.

Facebookin käyttö ei tietenkään ole ongelmatonta. Olen toisinaan käyttänyt koulun konetta esimerkiksi pelaamiseen koeviikon valvontahetkinä. Tätä voinee pitää vastuuttomana:)

Lisään tähän Maijan kommentin ansiosta löytämäni Slidesharen:

Työ- ja vapaa-ajan minä sosiaalisessa mediassa, sosiaalisen median seminaarisarja 5.5

View more presentations from Tuija Aalto.

Sosiaalinen media oman työn tukena

Tuntuu siltä, että www.uutis.asia -sivusto ei ole minua varten. Enemmän löydän itseni kannalta mielekkäitä uutisia muualta, kuten FB-ystävien vinkkauksista. Viimeksi sain eilen vinkin FB:n yksityisyysasetusten muutoksesta (muistakaa tarkistaa!) ja Openbook-palvelusta, joka omalla karulla tavallaan paljastaa FB:n tietoturva-aukot.

Käytän arkityössäni monien lehtien verkkosivustoja ja YLEn uutispalveluja. Esimerkiksi yhteiskuntafilosofian kurssilla olemme kommentoineet tuoreita uutisia. Joidenkin tiedeuutisten RSS-syötteitä tilaan myös.

En oikein osaa määritellä, mikä olisi hyvä ammattiblogi. Seuraan jo Anne Rongaksen Opeblogia, jonka kautta olen saanut paljon vinkkejä. Kun olen niin monen aineen opettaja, seurattavaa on tavallaan liikaa. Yritän säännöllisesti lukea mm. muutaman ulkomaisen psykologian alan julkaisun verkkosivuja sekä filosofia.fi- ja teologia.fi-portaaleja. Netti kyllä tekee oman alan tiedon seuraamisen tavallaan helpommaksi, mutta mitään äärtä ja rajaa ei ole sillä, mikä olisi riittävää.

YouTuben Edu on minulle tuttu, ja TeacherTubeakin olen kokeillut aiemmin. TeacherTuben taso ei ole tarpeeksi korkea lukiolaiselle, vaikka kielitaito riittäisikin. Kokeilin taas kerran muutamilla halusanoilla, ja joko haluamillani sanoilla ei löytynyt mitään (kuten Platon!!!) tai materiaali oli tiedoiltaan vanhentunutta. YouTuben Edusta sentään löytyy jotain käyttökelpoistakin, esimerkiksi Stanfordin yliopiston professori Zimbardon haastattelu, jossa hän kuvaa pahuuteen liittyviä kysymykisä uusimman tutkimuksensa ja kirjansa pohjalta.

LeMilliin tutustuminen johti minut muutamien mutkien kautta www.opehuone.fi-sivustolle, josta löysin mm. päivänavauksia ja niitä trajoavia linkkejä, mikä ilahduttaa minua kouluni päivänavausvastaavana aina. Tiesittehän, että Facebookissakin on Päivänavaus-niminen ryhmä? LeMill-palvelu ei vielä sisällä paljonkaan suomenkielistä materiaalia, mutta on ihan hyvä foorumi tiedon jakamiseen. Enemmistö olemassaolevasta materiaalista liittyy suoraan sosiaaliseen mediaan ja sen käyttöön.


KenGurun, Edu.fi:n tvt-sivuston, sosiaalisen median määrittely oli selkeä ja hyvä.

Academic Earth on nimensä mukaan hyvin akateeminen. Opetuskäyttöön sieltä ei materiaalia kannata hakea, ellei ole IB-lukiossa tai korkeakoulussa töissä. Omiin tarpeisiin varmaan voisi kuunnella vaikka luentosarjan neurologiasta, jos olisi rajattomasti aikaa. Tai sivistäisikö novellinkirjoitusluento?

Varoituksia ja tietoturvaa

http://finance.yahoo.com/family-home/article/109538/7-things-to-stop-doing-now-on-facebook kertoo mitä Facebookissa kannattaa varoa.

Openbook on palvelu, joka kertoo Facebookin yksityisyysasetusten aukoista. Facebookin yksityisyysasetukset kannattaa joka tapauksessa ajoittain tarkistaa. Niitä muutetaan taajaan.

Oma tietoturvalistani täydennysohjeisto:
9. Käytä sellaisia käyttöjärjestelmiä, joissa ei ole tunnettuja tietoturva-aukkoja, jos se on mahdollista
10. Älä avaa roskaposteja tai epäilyttäviä verkkosivuja
11. Älä käytä sellaisia sovelluksia (esim. Facebookissa), joiden turvallisuudesta et ole varma
12. Mieti, onko salassapidettävää aineistoa ollenkaan tarpeen julkaista netissä.

Kokeilin " julkaise blogissa" -toimintaa

Tein äsken tiedonhakutehtävää. GoogleDocsista voi julkaista suoraan blogissa asiakirjan. Kokeilin "julkaise blogissa" -toimintaa, ja se kyllä onnistui, mutta asiakirjan muotoilut eivät näytä kovin fiksuilta suoraan blogiin siirrettyinä.

Fiksumpaa on siis esimerkiksi embed-komennolla pistää blogisivulle linkki kuin käyttää GoogleDocsin hauskaa ominaisuutta "julkaise blogissa". Siivosin blogiin tulleen koodin pois tästä syystä. Löysin kyllä monia kivoja linkkejä, kuten varmaan muutkin ovat löytäneet tai löytävät myöhemmin.

Erilaisten edistyneiden hakujen käyttöharjoittelu osoittautui mukavaksi, mutta aikaavieväksi. Osa annetuista hakuohjelmista ei sovellu erityisen hyvin humanistisille aloille, mutta saatan palata Scholar-tyyppisiin hakuohjelmiin myöhemmin esimerkiksi tarvitessani tietoa tieteellisistä artikkeleista. Helpoimmin open access -tyylisiä tiedostoja löytyy Googlen edistyneillä hakutoiminnoilla. Sosiaalinen media on aiheena sellainen, että vaikka yrittää rajata aihepiiriä, linkkejä tulee vastaan valtavia määriä ja laadullisestikin hyvää tavaraa. Löysin mm. lisää FB-ryhmiä, jotka voisivat olla hyödyksi.

Boolen operaattorien hakulogiikkaan olen perehtynyt joskus muinoin ja kertaus oli tarpeen. Pikkuisen hakuehtoja muuttamalla tuloslistaus muuttuu aika tavalla. Pidin siitä. että haut voi rajata ajallisesti ja esimerkiksi artikkelien nimen mukaan.

Hyvät nettisivut eivät aina ole suoraan minkään organisaation takana. Aika monet asiantuntijatkin käyttävät monenlaisia alustoja. Usein kuitenkin luotettavat tekijät erottuvat jo siten, että he esittelevät itsensä ja taustansa sekä tarjoavat sekä sisäisiä että ulkoisia linkkejä. Rajoittuminen pelkästään yliopistojen ja korkeakoulujen julkaisemiin sivuihin rajoittaisi myös tiedonsaantia.

Valikoidut linkkini

Tiedonhaun sivupolkuja

Tarmo Toikkanen uudehkossa blogikirjoituksessa Sosiaalinen media pakottaa muuttumaan pohtii mitä sosiaalisen median voittokulku tarkoittaa koulujen ja yliopistojen opetuksessa. Aalto-yliopistoa edustavan Toikkasen teesinä on, että opetuksen on muututtava: monologia ei viitsitä raahautua kuuntelemaan, kun YouTubesta voit seurata haluamaasi aikaan ilmaiseksi maailman huippuluennoitsijoiden opetusta kotisohvalta käsin. Siksi koulujen on sekä järjestettävä aitoa vuorovaikutteisuutta ja dialogisuutta omiin opintoihinsa että vastattava tulevaisuuden yhteiskunnan tarpeisiin valmentamalla opiskelijoista sosiaalisen median taitavia käyttäjiä.

Internet-tiedon arviointikriteerejä etsimässä

Tehtävien linkki Internet-tietojen arviointikriteereihin (Tampereen yliopiston sivulla) ei toiminut. Pikainen googletus tuotti monenlaisia aiheeseen liittyviä linkkejä, mutta tuskin tuota kadonnutta (johon kyllä yhä viitattiin monessa paikassa).

Tamkin tuottama sivusto ohjasi melko monipuoliseen tiedon tarkasteluun ja arviointiin. Sivusto muistutti mm. suurten hakupalveluiden USA-keskeisyydestä ja ilmaisen aineiston lisäksi olemassa olevista maksullisista palveluista.

Melko hyvän tsekkauslistan tarjoaa esimerkiksi Duken yliopiston Evaluating web pages -sivu. Tiedonhakijaa ohjataan tarkistamaan nettisivun tekijäiden luotettavuutta ja tarkoitusperiä, aineiston ajantasaisuutta, sisäisten ja ulkoisten linkkien sekä lähteiden ja muun rinnakkaismateriaalin antamaa tukea aineiston väitteille sekä materiaalin objektiivisuutta.

Kirastojen sivuilta saa hyviä tiedonhakupalveluja, esim. tiedonhaun portti ja hakemiani ohjeita tietojen arviointiin. Kirjastot.fi opettaa minulle, että internetin sisältöä on tutkittu. OCLC:n mukaan Yhdysvalloista on 55% kaikesta julkaistusta Internet-tiedosta.

Seuraava pätkä on suora lainaus äsken mainitulta sivulta tiedonhaun perusteista:
"Julkisista sivuista on:
- kaupallista informaatiota 83 %,
- tieteellistä tietoa, koulutukseen liittyvää tietoa 6 %,
- lääketieteellistä ja terveydenhoitoon liittyvää tietoa 2,7 %,
- yksityishenkilöiden sivuja 2,4 %,
- yhteiskuntatieteellistä tietoa 1,8 %,
- pornoa 1,5 %,
- yhteisöjen sivuja 1,4 %,
- julkishallinnon tuottamaa tietoa 1,3 %,
- uskonnollisia sivuja 0,8 %." Lähteeksi mainitaan Nec Research Insititute 1999 (ei nettilinkkiä).

Uudemmankin linkin internetin käyttötilastoihin löysin: Internetin käytöstä. Sivuston taustalla on kaupallinen yritys, Miniwatts Marketing Company, jonka kotipaikka on Kolumbia. Luottaako vai eikö luottaa? Lähteitä on kyllä mainittu, mutta sivuston kaupallisuus on ilmeistä. Sivuselaajalle aukeaa heti ponnahdusikkuna, jolla myydään lehteä. Toisaalta sivustossa on myös laaja valikoima ulkoisia linkkejä.

Lähteiden oikeellisuuden tarkistamiseen menee aikaa. Onneksi on olemassa valmiita tietopaketteja netin luotettavuudesta, olisi vaivalloista lähteä laatimaan itse omia ohjeistuksia esimerkiksi opiskelijoille. Heitä olen tiedon arvioinnissa opastanut arvioimaan ainakin taustaorganisaatioiden luotettavuuutta sekä kirjoittajan ja lähteiden tietojen tarkistettavuutta.

Wikispaces

Wikispaces on palvelu, jota olen hiukan kokeillut aiemmin. Tuon äskeisen linkin takana on blogi, jossa kerrotaan palvelun mahdollisuuksista ja seurannasta. Toistaiseksi se on ainakin ilmainen palvelu. Sähköpostiini tulee ajoittain postia muutoksista ja kehityksestä, vaikken ole aikoihin sitä käyttänyt. Wiki-pohjaa on helppo muotoilla ja se sopii yhteisölliseen tiedonrakennukseen. Samaan wiki-ideaan pohjaavat monet palvelut, ja kun yhtä on opetellut käyttämään, osaa käyttää muitakin. Wikikirjastot mahdollistavat esimerkiksi useiden opettajien yhteisen materiaalin teon. Itse pidän ajatuksesta, että materiaalia voi tehdä yhdessä ja kaikki halukkaat voivat sitä käyttää, jos haluavat. Aina ei ole realistista tehdä joka asiaan "oikeita oppikirjoja" tekijänoikeuksineen. Toisaalta omaa työtä kannattaa arvostaa, ja miettiä millaiset ehdot hyväksyy tekstejä julkistaessaan.

Ning-yhteisöt maksullisiksi?

Satunnainen sometu-aiheisten sivujen selailu tuotti "palkkioksi" tiedon, että ning-yhteisöt muuttuvat maksullisiksi. Olin joskus suunnitellut sitä yhdeksi kurssialustamahdollisuudeksi. Ningin mahdollisuudet ovat olleet monipuolisia ja käteviä, helppokäyttöisiäkin. Verkossa ei koskaan tiedä, mikä muuttuu maksulliseksi. Ja siksi ilmaisia medioita ei tavallaan ole.

Pedagogiikan kehittämisen näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että ihan varma ei voi koskaan olla siitä, mikä kaikki verkossa säilyy. On siis syytä ottaa materiaaleista kopioita ja päivittää linkkilistojaan useaan paikkaan. Toisaalta ei muutosta aina tarvitse pelätä. Vaihtoehtoja riittää. Toistaiseksi FB on maksuton, samoin nämä monipuoliset googlepalvelut tai yahoo-groups tai...

Koulun omat moodlet ja muut oppimisalustat ovat nekin sovittuja käytäntöjä. Ei niittenkään pysyvyys ole täysin taattua. Vakaus/pysyvyys saattaa olla suurempi, kun johonkin palveluun on siirrytty ja siitä mahdollisesti maksetaankin. Omat ympäristöt mahdollistavat nekin monia sosiaalisen median juttuja.

Kouluni GoogleMapsissa

Näytä suurempi kartta

Soveltamisia

Taukojumpalla aloitan. Niskat ja hartiat täytyy muistaa koneen äärellä.

En pysty lataamaan koulun koneelle Picasaa. Sovella siis ohjeita sen osalta ja teen joka tapauksessa oman Picasa-albumin. Kerään sinne monenlaista. Jos vaikka ottaisi sieltä idean omaan presentaatiokokeiluun? Näinpä teen.




Kokeilin erilaisia valmiita taustoja ja tuo näytti yksinkertaisuudessaan parhaiten aiheeseen sopivalta. Ajatuksissa on luoda omia taustakuvia valmiiksi erilaisiin teemoihin.

Site toimii aika mukavasti. Härpätinpohjaista sivustoa on helppo muotoilla, tosin joskus tekisin mieluummin asiat yksinkertaisella html-editorilla. Nyt valmiiden pohjien houkutus saattaa johtaa käyttämään hölmöjä ratkaisuja. Mietin koulukäyttöjä: mitäs jos yhteiskuntafilosofian kurssilla tehtäisiinkin oma Sites-sivusto? Ryhmä on sopivan pieni ja aika poikavaltainen. Tätä täytyy haudutella.

GoogleDocs

Lorem ipsum -tehtävästä oli hyötyä. Ensinnäkin tuo on tavattoman helppo tapa luoda PDF-dokumentteja. Esimerkiksi koulun markkinointityöryhmässä olisin siitä tiedosta tänä talvena hyötynyt.

Hetken kyllä kesti, ennen kuin hoksasin, minne olin dokumenttini piilottanut. Täytyy miettiä kansionhallintaa. Lähetin tiedoston myös sähköpostiini. Ohjelmassa oli yllättävän helppokäyttöinen piirrosohjelma.

Spreadsheet-ohjelman hallinta oli työlästä, koska en ole koskaan aiemmin kokeillut exceliäkään ihan kunnolla. Sain summatoiminnon lopulta toimimaan haluamallani tavalla (summat täsmäsivät alkuperäisiin) ja euron merkkikin löytyi, mutta hirveän hankalasta paikasta. Luultavasti senkin voisi jostain valita oletukseksi? Heräsi epäily, että teen tämän varmaan liian hankalasti. Linkistä näkee, että muotoiluni ovat hapuilevia. Nyt kuitenkin jossain määrin tiedän, mitä teen.

Haluatko vilkaista ensimmäistä taulukkolaskentayritystäni? Älkää naurako! Tai naurakaa vaan. Tunsin kuitenkin oppineeni jotain oikeasti.

Miten spreadsheetia voisi fiksusti käyttää laskemaan koepisteistä prosentin mukaan arvosanan? Tätä alan miettinä seuraavaksi. Jos jollakin teistä on valmis muokattava pohja sellaiseen, niin jakakaa mielellään kanssani (maoilink ja miukumauku gmailissa!!!).

Picasa odottaa vuoroaan. Koska en omista edes kännykkäkameraa, muusta digikamerasta puhumattakaan, ovat kuvankäsittelytaitoni ja muukin tähän liittyvä yhtä alkeellisia kuin laskentataitoni. Huoh. Nyt pitää välistä tehdä muitakin töitä - koeviikolla on lukiossa tavallaan aikaa ja tavallaan ei.

1. oppimistehtävä jatkuu...

Tarkistin, että sain kaikki kotipesätehtävät tehtyä. Löysin itsestäni taas kerran kapinallisen opiskelijan, joka ei malttaisi tehdä kaikkea ohjeiden mukaan vaan haluaa soveltaa heti omiin tarpeisiin. Pistin itseni kuriin ja yritin ajatella, että muokkaamaan pääsee myöhemminkin.

Gmailin lähettämistä itselleni olen ennenkin tehnyt, kun olen tarkistanut, että posti toimii, kuten haluaisin. Hassulta tuntuu jakaa asioita/dokumenttejä vain itsensä kanssa. Toisaalta se vapauttaa paineista.

Labsiin en olisi tutustunut, ellei Jaana olisi kirjoittanut siitä omassa oppimispäiväkirjassaan. Toiminnat olivat enimmäkseen huvittavia, enkä ottanut hajoamisriskiä. Kokeilumielisille aika hupaisia?

Ilahduin, kun Jaana oli neuvonut Mariaa FB-keskusteluissa. Olin itsekin ajatellut, että jokin ongelmanratkaisukeskusteluaihe olisi hyvä olla olemassa esittelyjen lisäksi, joten Maria ja Jaana ehtivät tehdä sen, mitä minä vasta tuumailin.

Hassu ajatus, jonka tunnustan nyt: kun kurssilaisissa on useampi äidinkielen opettaja, pelkään kirjoittavani huonoa kieltä, kun kirjoitan nopeasti. Nyt olen sen tunnustanut enkä enää häpeä. Pitääköhän päätös? Iloitsen siitä, että oppimispäiväkirjat vaikuttavat hyvin erilaisilta. En itse osaa kuvata omia harhapolkujani yhtä osuvasti kuin Maria, mutta tunnistan kyllä räpiköimistunteen, jota hän itseironisesti kuvailee.

Gadget-sanalle kaipaisin järkevää suomennosta. Sellaista ei varmaan ole. Sosiaalisista gadgeteista puhuminen tuntuu kömpelöltä.

Googlen välineet: kotipesä

Mieli tekisi päästä alkuun. Kotikone on hidas, ja GoogleDocs ei toimi optimaalisesti nykyisen selaimeni kanssa (perheen työnjaossa selaimen valinta ja päivitys kuuluu miehelleni - en astu reviirillensä, vaikka joskus mieli tekisi hötkyillä).

Löysin kuitenkin vanhan iGoogle-sivuni ja päivitin sitä. Gmail-tiliäni en ole oikeastaan käyttänyt, mutta on minulla sellaisiakin itse asiassa kaksi; nykyiset kaksi sähköpostia (toinen työn puolesta, toinen yksintyisempi) riittävät silti useimpiin tarpeisiini. Löysin myös GoogleDocsin kotipesän, jonne olin - yllätys, yllätys - lähettänyt yhden nopean yritykseni saada presentaatio tehdyksi tällä työkalulla. Minulla taitaa olla siellä täällä niin verkossa kuin eri koneiden uumenissakin yhtä ja toista kokeilua, jota olen käynnistänyt välituntisin ja sitten tallentanut keskeneräisenä ajatellen palaavani asiaan myöhemmin. Päätös: nyt otan välineet haltuun edes auttavasti.

Työpaikalla on joillakin koneilla Ubuntu ja joillakin Windows. Olen ollut tyytymätön Openoffisen esitysohjelmiin, joista tuntuu puuttuvan osa tärkeistä toiminnoista, ja siksi suurin osa omia diaesityksiäni on PP-muotoisia. Mieli tekisi siirtyä jaettaviin verkkoversioihin ainakin osittain (varsinkin kun olen joskus käyttänyt muiden tuottamia laadukkaita jaettuja sisältöjä) ja toisaalta välistä iskee kauhu ja osaamattomuuden tunne. Jos jotain jakaa verkossa, sen pitäisi olla laadukasta? Toisaalta tekisi mieli käyttää avoimen lähdekoodin ohjelmia enemmän silloin, kun niitä ei kehtaa jakaa.

Vaihtuvien ohjelmistojen runsaus aiheuttaa tavattoman paljon aikahukkaa ja tappelemista välineiden kanssa. Toisaalta tappelu välineiden kanssa on joskus hauskaa ongelmanratkaisua. Usein kuitenkin tyytyy tekemään asioita vanhalla tavalla juuri siksi, että ei ehdi asiasisällön lisäksi käyttää aikaa muotoon ja välineisiin.

Juuri nyt olen tyytyväinen siihen, että aloitin tämän kurssin. Jospa "with a littele help from my friends" saisin jäsenneltyä jotain mielessäni paremmin. Aloituskaavio 1. oppimistehtävän yhteydessä oli minun ajattelutavalleni hyvä alku. Pidän siitä, kun tieto alkaa liittyä johonkin yhteyteen. Niin kai useimmat opiskelijoistakin kokevat. Irrallista tietoa ei opi.

Alkutunnelmia

Huhtikuu alkaa huomenna. Ilmoittauduin sosiaalinen mediaoppimisen ja opetuksen välineenä -kurssille opettaja.tv:ssä. Oppimistehtävät vaikuttavat aika laajoilta, toisaalta hyödyllisiltä. En ole käyttänyt likikään kaikkia ohjelmia, joita ensimmäisessä oppimistehtävässä opetellaan käyttämään; jotkut ovat nimeltä tuttuja kuten Picasa. Tulisikohan niistä hyödyllisiä työkaluja kurssin ulkopuolellakin käytettäväksi? Aikaa uusien materiaalien kehittelyyn on arkityössä aika vähän. Sisällöt ovat olleet välineiden edellä, tosin välistä olen ollut tyytymätön omiin taitoihini.

Ensimmäinen kurssiin liittyvä huolenaihe on ajankäyttö. Kesällä en ole aina netin tavoitettavissa. Saapa nähdä, kuinka saan aikaa varastettua harrastuksilta tietokoneen ääressä istumiselle keväästäkin. Toisaalta kurssi "pakottaa" tekemään asioita, joita muutenkin haluaisin tehdä. Googlen toimintoihin tulee tutustuttua (ajattelin ensin kirjoittaa perehdyttyä, mutta tajusin sitten että se voi olla liikaa sanottu) oppimistehtävän vuoksi paremmin kuin jos se olisi vain omien aloitteiden varassa.

Tähän asti koko sosiaalisen median hyödyntäminen on ollut opetuksessani sivujuonne, johon olen sieltä täältä napannut sosiaalisen median avulla vinkkejä. Välillisesti mm. Anne Rongas on ollut tärkeä herättäjä. Olen kuitenkin konservatiivinen vempainten suhteen (kännykässäni ei ole selainta, ei kameraa, ei mitään muuta kuin puhelin...), ja kotikone käy edubuntulla hitaimman (lue: halvimman) mahdollisen mokkulan kera. Töissä on sitten vähän paremmat mahdollisuudet käyttää nopeampia yhteyksiä ja laajempia ohjelmistoja.

Luultavasti Moodle on osaltaan vienyt sosiaalisen median tarvettani koulussa. Oman lukion Moodle-ylläpitäjänä se teettää työtä, ja toisaalta tarjoaa mahdollisuuksia wiki-toiminnan kaltaisiin juttuihin. Joskus kokeilin nettiwikiäkin, mutta se unohtui, enpä taida muistaa edes sivuston osoitetta enää? Wikipediaan kirjoittamista olen tarjonnut opiskelijoille joskus vaihtoehtoiseksi kurssitehtäväksi, ja joskus itsekin olin aloitteentekijänä ET:n oppikirjan luomiseksi Wikikirjastoon. Usein tällaiset hankkeet kuitenkin jäävät kokeiluiksi. Mistä aika?

Tunnelmani kurssin alkaessa on sekoittanut yhdistelmä selviämisen pelkoa (johtuu siitäkin, että juuri sain ylioppilaskirjoitukset korjattua ja kesäaikaan siirtymisen aiheuttama väsymys painaa yhä) ja varovaista innostusta. Uskoisin, että voin oppia muilta kurssilaisilta paljon.

Oli kiinnostavaa, että kurssilaisista muutama mainitsi, ettei ole tähän mennessä oikeastaan tutustunut sosiaalisessa mediassa uusiin ihmisiin. Virtuaalisissa ryhmissä ehkä muodostuu helposti aika tilapäistä sitoutumista. Olen kuitenkin yllättävän moneen ihmiseen tutustunut ensin esimerkiksi sähköpostilistoilla ja sitten vasta "oikeasti". Hyvät kokemukset yhteydestä virtuaalisten ryhmien kautta (ja myös ongelmista siellä) ovat kyllä olleet hyvä pohja sosiaalisten medioiden käyttöön myös opettajuuden osana.