Arkioppimisesta

Koin tämän osion tehtävät melko vaativiksi - en siksi, että ne olisivat teknisesti hankalia, vaan ehkä jopa motivoitumisongelmien vuoksi. Toinen ongelma liittyi siihen, että tuntui erittäin oudolta lähteä työkaverilta penäämään omaa oppimistaan osana tätä koulutusta. Työtoveruuden varmaan "kuuluisi" olla enemmän sellaista, että tuntuisi luontevalta lähteä yhdessä kehittämään taitoja ja reflektoida niitä vapaasti; tällä hetkellä ei heti tule mieleen sellaista kollegaa, jonka kanssa tätä pohtisi keskellä arjen kiireiden.

Uskon olevani melko tietoinen omasta arkioppimisestani. Psykologian opettaminen ja opiskelu on osittain vahvistanut tätä tuntemusta. Olen aina lukenut paljon puoliammattimaista tietokirjallisuutta, lehtiä, katsonut dokumentteja jne. Ihmissuhteissa koetut vastoinkäymiset ja onnistumiset, jopa ammatilliset kriisit ovat opettaneet paljon.

Internetkokemukseni ovat olleet aika hyödyllisiä nekin. Nettiyhteisöjen vuorovaikutustapahtumat ovat olleet havainnollisia oppitunteja siitä, miten ryhmädynamiikka kehittyy ja siitä, miten helppo on ymmärtää toisia ihmisiä tahallaan tai vahingossa väärin ja miten vaikeaa on kirjoittaa sellaista tekstiä, jota muutkin jaksaisivat lukea ja pystyisivät ymmärtämään. Tätä tietotaitoa on ollut jopa kohtuullisen helppoa siirtää opettamiseen, ainakin kuvittelen oppineeni jotain. Samoin tietotekniikan hallinta on tuonut varmuutta myös työssä tarpeellisten härpättimien käyttöön.

Tänä kesänä hankin vihdoin digikameran. En ole ennättänyt opetella siihen liittyvää kuvankäsittelyä läheskään niin paljon kuin olisin halunnut, mutta siinäkin uuden oppiminen on tuonut mukanaan uudenlaisia tapoja myös katsella.

Autoremonteissakin olen oppinut paljon. Olen aina pitänyt itseäni teknisesti kömpelönä, mutta mukanaolo vaikkapa pakoputkiremontissa on opettanut sekä tunnetaitoja, teknistä ajattelua että itsetuntemusta. Esimerkkejä opetukseen tulee näistäkin oppimiskokemuksista...Voi oppilasparkoja!

Harrastukseni ovat tuoneet työhön ennen kaikkea esiintymisvarmuutta. Harrastelijanäyttelijänä on päässyt sinuksi esiintymisjännityksen kanssa ja nykyään, jos minun pitää esim. pitää puhe, kuvittelen esittäväni vakuuttavaa puheenpitäjää. Se auttaa minua etääntymään istestäni ja voittamaan jännitykseni. Kuoroharrastuksesta olen lähinnä ammentanut esimerkkejä, opiskelijoideni onneksi en kovin paljon laula tunnilla (tosin kirkkohistoriassa laulamme aina keskiaikalaulun ja neuropsykan kurssilla aivolaulun).

Kansalaistoiminta kuulostaa tosi juhlalliselta. Mutta omat kokemukset vaikuttamisesta ja paikallispolitiikan sivusta seuraaminen ovat olleet erityisesti yhteiskuntafilosofian ja elämänkatsomustiedon opettajana minulle ammatillisestikin merkittäviä. Olen iloinnut siitä, että entisiä opiskelijoitani on kunnanvaltuustoissa ja muuten mukana vaikuttamassa.

Käytän häikäilemättömästi ystäviltä ja sukulaisilta kuulemiani tarinoita muokaten ja yhdistellen niitä sopivasti psykologian- ja uskonnontunnin aineistoina - tietysti salaten tunnistetiedot ja muutenkin yksityisyyttä kunnioittaen.

Työelämässä oppii koko ajan. Oppii niin tunnetaitoja kuin sosiaalisiakin taitoja, samoin ihan tietoja. Työkaverit ovat huikeita eri alojen asiantuntijoita, joilta voi kysyä milloin mitäkin ja saada kiinnostavia perspektiivejä asioihin. Kaipa sekin on arkioppimista, kun käsityönopettaja lupasi opastaa saumurinkäyttöön...

Arkioppimista tulee hyvä itsetunto ja odotukset siitä, että osaa ja oppii. Tätä voi yrittää vahvistaa opiskelijoissakin osoittamalla heille tai saamalla heidät itse huomaamaan, mitä kaikkea he ovat oppineet koulun ulkopuolella.