perjantai 1. lokakuuta 2010

Ja vielä viimeinen linkkini

Tinybuddha, jota seuraan Facebookissa, julkaisi blogissaan neuvoja siihen, miten vähentää monien sosiaalisen median erilaisten muotojen stressaavaa vaikutusta elämään. Hän neuvoi mm. Gmailin Fetcherin käyttöön useiden sähköpostien integroimisessa. Hän myös muistuttaa siitä, kuinka sosiaalinen media voi rikkoa työn rytmiä ja tulla ongelmaksi.

Huomaan itsekin, kuinka koetta valvoessani seuraan koko ajan sähköpostia, Facebookia, mitähän muuta. Saisin luultavasti enemmän kokeita korjattua koevalvonnassa, jos malttaisin mieleni, ja en olisi ihan koko ajan online.

torstai 30. syyskuuta 2010

Olisiko tämä nyt tässä?


Blogissa on 31 kirjoitusta oppimispäiväkirjaa, tehtäviä tehty järjestelmällisen epäjärjestelmällisesti ja harjoitustyökin on valmis (joskin prosessi jatkuu - luultavasti säädän sitä vielä hiukan ennen kuin oikeasti annan opiskelijoiden käsiin ohjeet).

Olen aivan varmasti oppinut kurssilla jotain, vaikka en ole ihan varma kaikkien välineiden käytöstä. Kesän väli opiskelussa sai luultavasti aikaan sen, että oli hankalaa hyödyntää kaikkia suhteellisen käyttökelpoisia välineitä, joita oli keväästä kokeillut. Huomasin, etten jaksa FB:n ja kolmen sähköpostin ja bloggerin lisäksi tsekkailla vielä GoogleDocsia, iGooglea ja Sitesia säännöllisesti. Mistä opin, että kurssisuunnittelussa lähden muutamasta hyvin hallitusta välineestä enkä hajota opiskelijoiden fokusta liian monella kotipesällä.

FB kotipesänä toimi kohtalaisesti, kun Naamakirjassa tulee muutenkin notkuttua liki joka päivä. Keskustelualustana se oli kohtalaisen toimiva, tosin virheiden korjaamiseen ei ollut hyviä työkaluja (esim. turhat keskustelunalut jäivät näkyviin). Yllättävän vähän varsinkin nyt syksyllä sai vastauksia kysymyksiinsä; tämä hämmästytti, koska keväästä tuntui, kuin osa kurssilaisista olisi melkein kilpaillut esitellessään jo osaamiaan asioita. Kurssilaisten tietotekniset ja sosiaalisen median taidot vaihtelivat ilmeisen paljon. Ehkä sain aika paljon irti juuri siksi, etten valmiiksi tiennyt kaikkea, mutta motivaationi oli kuitenkin korkealla.

Sosiaalinen media on kiinnostava työväline. Samaan aikaan kurssin kanssa tuntui siltä, että sosiaalisesta mediasta järjestettiin kursseja niin yrityksille kuin mainostajillekin. Facebook on ollut koko ajan uutisissa ja tietoturva-asiat ovat olleet ajankohtaisia. Sosiaalisen median koukuttavuutta on tullut pohdittua omallakin kohdalla, kun on välistä pitänyt pidättäytyä liiasta notkumisesta verkossa. Onneksi minulla ei ole mobiilia yhteyttä.

Mietin välistä myös hypetyksen vaaraa. Sosiaalinen media ei tee autuaaksi, ei ratkaise oppimisen motivaatio-ongelmia, ei korvaa hyvää opetusta. Voi myös olla hyvä, jos ei liikaa heittäydy mukaan sellaiseen, jonka vaikutuksia ei kokonaan tajua. Aivan varmasti sosiaalinen media on muuttamassa peruuttamattomasti opettajan työtä. Vähintään yhteistyöverkostojen merkitys kasvaa ja helpottuu. Kuka enää erikseen hakeutuisi sellaiseen keskustelumiljööseen, joka ei ole yhteydessä edes sähköpostiin?

Olen iloinnut kurssilla eniten siitä vuorovaikutuksellisuudesta, että yhtäaikaa samoja asioita on miettinyt ihan eri alojen opettajat. Eniten on harmittanut se, että osa kurssilaisista on ehkä pudonnut pois - ei ole näkynyt aikoihin jälkiä alun aktiivisista ja hauskoista kirjoittajista. Toisaalta uusia aktiivisia bloggaajia ja kommentoijia on astunut mukaan. Enemmänkin aitoa vuorovaikutusta olisi voinut olla. Kiireinen työ ei anna siihen mahdollisuuksia. Sama riski koskee myös verkkoon tehtäviä opiskelukokonaisuuksia, joita itse olemme tekemässä: myös ainakin lukio-opiskelijat ovat kiireisiä ja stressaantuneita.

tiistai 28. syyskuuta 2010

Viimeinen viikko


"Be thankful when you don't know something for it gives you the opportunity to learn." -Unknown

Harjoitustyö vaatii edelleen vähän hiomista. En oikein tiedä, kuinka tarkkaan sen tekisin; kirjaimellinen ohjeiden noudattaminen veisi hirveästi aikaa. Suunnittelulomakkeita en kokenut hyödyllisiksi. Luultavasti ajattelen mieluiten asioita pääni sisällä. Tiedän kokemuksesta, mikä on opsin ja tehtävien suhde. Yleensä annan opiskelijoilleni myös kurssin tavoitteet itse mietittäväksi. Opiskelua voi suunnata tavoitteiden mukaan. Oppikirjatyössä tärkeimpiä oivalluksia oli, että OPS voi aidosti auttaa jäsentämään tärkeää ja olennaista. Oma opettajakokemus on muodostanut siitä vielä oman version. Toivottavasti se on realistisempi ja palvelee paremmin käytäntöä kuin opetyön alkuvuosien idealistinen "kaikki oppivat kaikki" -tyyli.

En ole hirveän tyytyväinen harjoitustyöhön, mutta tällä aikataululla ei parempaakaan irtoa. Jos päätän siirtää kurssin aidosti käytäntöön, arvioin kuitenkin ekan kerran kaikkea uudestaan ja korjaan sen, mikä ei ole selkeää. Esimerkiksi opiskelijoiden ohjeistaminen on aina ihan oma lukunsa. Toisaalta opiskelijat ovat yllättävän helposti omaksuneet kaikki tarpeelliset härpättimet käyttöönsä melko intuitiivisesti. Käyttöohjeita ei tunnu kukaan kaipaavan, vaikka ohjelma olisi uusi.

maanantai 27. syyskuuta 2010

Ydinainesanalyysistä

Biologian ja maantieteen opettaja Mika Sipura kirjoitti eilen omassa blogissaan näin:

"Jonkinlaiseen konkluusioonkin olen tässä riipivässä maailmantuskassani päässyt. Minä olen parhaimmillani opettaja joka opettaa erottamaan pääasiat sivuasioista. Tämä näkyy esimerkiksi tänään palauttamissani maantieteen reaalikokeissa. Ne jotka ovat kuunnelleet erottavat pääasiat yksityiskohdista paremmin kuin ne jotka rakentavat asiantuntemuksensa kirjan varaan. Tämän taidon väitöskirjanohjaani Jorma Tahvanainen mainitsi usein, joten alan uskoa. Kolikolla on tietysti kääntöpuolensakin. Jätän omasta mielestäni hämääviä yksityiskohtia suosiolla unholaan, joten perfektionisteille minusta ei ole kummoista hyötyä. En ole lukiossa laudaturintekijä, enkä osaa valmentaa menestyjiä biologian olympialaisiin. Olisin poikkeuksellisen huono lahjakkaiden erityisryhmän opettaja. Tai huippulukion opettaja, jonka tehtävänä on estää yläkoulun kympin putoaminen Eximiaan."

Koen opettajuuden aika tavalla samoin. Koulu on keskinkertaisille, kuten Kant sanoi: huippulahjakkaat osaavat opettajattakin. Opettajan rooli on erottaa olennainen, suodattaa opettamastaan materiaalista sitä selkeyttävä runko. Tässä työssä helpottaa oma huono muistini. Toinen opettajan tehtävä on helpottaa tiedon sulattamista, auttaa tietorakenteiden uudistamista ja rakentelua kunkin opiskelijan omista lähtökohdista. Perustan rakentaminen unohtuu usein lukio-opettajalta, joka kuvittelee liikaa pohjatietoja opiskelijoilleen.

Oppimisprosessin suunnittelu ja toimintamallit

Viimeinen tehtävä alkaa vähitellen olla kasassa. Ydinainesanalyysiin meni oma aikansa, samoin siihen, että valitsi sopivimmat työkalut. Hyödynsin osittain vanhoja itsenäisen oppimisen tehtäviäni, koska sillä tavalla työ tuntui mielekkäämmältä Pyrin arvioimaan noita tehtäviä mm. autenttisuuden näkökulmasta.

Päädyin tekemään lopputyöni kirkkohistoriasta, koska minulla oli meneillään kaksi kirkkohistorian kurssia ja olen aina kokenut tämän kurssin sisällöltää haastavaksi opettaa tavalla, joka olisi yhtä aikaa tehokas ja silti opiskelijalähtöinen. Toisaalta minulla oli samaan aikaan itsenäisiä suorittajia, ja aloin aidosti miettiä palvelisiko heidän oppimistaan jokin yhteinen sosiaalisen median ympäristö tai muu yhteinen oppimisalusta. Kirkkohistorian opiskelu on melko helposti yksinäistä puuhaa, mutta voisiko siinä saada muilta samanlaista tukea kuin osallistumalla kurssille ja kuuntlemalla toisia ja heidän aitoja kysymyksiään?

Ohjeissa oli määrä suunnitella yhden op:n suuruinen kokonaisuus. Oletan, että lukiokurssi ilman loppukoetta vastaisi suunnilleen sitä - loppukoe ja siihen valmistautuminen laajentaa kyllä ajankäyttöä merkittävästi.

Toivottavasti saan tehtävän viimeisteltyä ja lähetettyä aikataulun mukaan. Olen flunssassa ja työvire ei ole paras mahdollinen. Koko syksyn tätä kurssia on häirinnyt krooninen aikapula. Aina on huono omatunto jostakin, mitä ei ole tehnyt. Onneksi ensi-ilta sentään on mennyt ja esitykset alkavat mennä omalla painollaan.

En ole omien lukiolaisteni itsenäisten suoritusten palautusaikatauluja joutunut valvomaan. Jokainen on tuonut työnsä sovittuun aikaan. Tällaisen soisin toteutuvat myös verkkokurssilla ja/tai sosiaalisen median kautta tapahtuvassa oppimisessa. Kun aikanaan luin Verkko-opettajan käsikirjan, yksi sen opetuksista, joka jäi kirkkaimmin mieleeni, oli opiskelijoiden sitouttamisen vaikeus. Aivan liian usein verkokurssit jätetään kesken. Aikataulutuksella siihenkin ehkä voi vaikuttaa? Tai sillä, että tehtävissä on edes hiukan valinnanvaraa omien opiskelutyylien mukaan valittavaksi?

Itsestäni tiedän, että kurssin ohjaajana saatan käyttää aivan liikaa aikaa sellaisenkin kurssin ohjaamiseen, josta en oikeastaan saa korvausta. Esimerkiksi itsenäisen kurssin opettamisesta annettu korvaus on koulussamme yksi tunti - ja se tulee ohjeiden laatimisesta, ohjaustyöstä, kokeen teosta ja korjaamisesta.

Vielä on lopputyöstä tekemättä arvio tietoturvasta ja muukin tämän kurssin aineiston hyödyntäminen osioittain.

Koko tämän Sosiaalinen media jne -kurssin vaikeutena on ollut ajoittain löytää tasmälliset toimintaohjeet sivustolta. FB-ryhmän sivullakin voisi olla jossain linkki sivuun, jolla olisi lista välttämättömistä hyödyllisistä ja vapaaehtoisista/omaan oppimiseen mukautettavista tehtävistä. Olen itse tehnyt tätä kurssia niin pala kerrallaan, että viimeinen osio tuli sittenkin jotenkin liian äkkiä, ja vaikka muistin, että jokin oma harjoitustyö on tehtävä, vasta pari viikkoa sitten aloin kunnolla työstää sitä mielessäni ja vasta viime viikolla kirjoittaa. Nyt on hukassa enää palautusosoite, mutta muistini mukaan työ palautetaan verkko-ohjaajalle sähköpsotissa. Olihan se niin? Ehkä minä vielä senkin ohjeen löydän, ja pyydetyn pituuden työlle.

Tämmöistä siis kuuluu nyt. Homma etenee, ja pian kurssia voi sitten arvioida kokonaisuutena. Mitä jäi lopulta käteen pysyväksi pääomaksi?

maanantai 20. syyskuuta 2010

Maan pinnalle pudotus taas kerran...

Teetin opiskelijoillani ryhmätyötä kristillisistä kirkkokunnista. Kun yksi ryhmä esitteli omaa työtään luterilaisesta kirkosta, he mm. väittivät, että luterilaisilla ei ole piispoja. Irja Askolastakaan ei ollut kuultu. Taas kerran sain tärkeän muistutuksen siitä, että ydinaineksen hallintaan kuuluu myös ihan perusasioita, kuten sellaisia, että luterilainen kirkko on maailmalla aika pieni ja että katolisia taas on enemmän. Ja että luterilaisuus on juuri tämä Suomen pääuskontokunta.

Autenttisuutta saa varmaan hakea aika kauan, jos yrittää viritellä keskustelua opillisisten erojen hienosyisistä vivahteista.

Opinkohan itse tästä mitään? Toivottavasti.

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Viimeiseen osioon...

Aloittelen osiota 7 päässäni. Materiaalien luenta on sekin vielä kesken, mutta lainasin heti ydinainesanalyysistä yhden idean tämänpäiväiselle kaksoistunnille. Pyydän opiskelijoita ryhmätyössään jakamaan itse aineiston niihin, mitkä on pakko tietää, niihin mitkä pitäisi tietää ja niihin, mitkä on vain kiinnostavaa tietää. Jostakin tämäkin osio on aloitettava.

Ja nyt ylppärivalvontaan.

---

Opiskelijat omaksuivat aika nopeasti ideani siitä, mikä on kirkkotiedossa "hyvä tietää" ja mikä taas kiinnostava ylimääräinen tieto. Amisseista oli kiinnostavaa mm. se, että he eivät hyväksy polkupyöriä, mutta käyttävät kyllä potkulautaa. Anglikaaneista ydinosaamisen ulkopuolelle jäi mm. ensimmäinen homoseksuaalinen piispa. Yhdessä ihmeteltiin myös google-kääntäjän tasoa.

Omassa päässäni olen vuosia rakentanut käsitystä opsin ydinaineksesta. Oppikirjatyössä varsinkin tuli mietittyä kurssien sisältöjä kriittisestikin. Vuodet aikuislukiossa olivat hyväksi ydinaineksen erottelun taidossa, kun tunteja oli vähemmän ja nekin lyhyempiä.