Viimeiseen osioon...

Aloittelen osiota 7 päässäni. Materiaalien luenta on sekin vielä kesken, mutta lainasin heti ydinainesanalyysistä yhden idean tämänpäiväiselle kaksoistunnille. Pyydän opiskelijoita ryhmätyössään jakamaan itse aineiston niihin, mitkä on pakko tietää, niihin mitkä pitäisi tietää ja niihin, mitkä on vain kiinnostavaa tietää. Jostakin tämäkin osio on aloitettava.

Ja nyt ylppärivalvontaan.

---

Opiskelijat omaksuivat aika nopeasti ideani siitä, mikä on kirkkotiedossa "hyvä tietää" ja mikä taas kiinnostava ylimääräinen tieto. Amisseista oli kiinnostavaa mm. se, että he eivät hyväksy polkupyöriä, mutta käyttävät kyllä potkulautaa. Anglikaaneista ydinosaamisen ulkopuolelle jäi mm. ensimmäinen homoseksuaalinen piispa. Yhdessä ihmeteltiin myös google-kääntäjän tasoa.

Omassa päässäni olen vuosia rakentanut käsitystä opsin ydinaineksesta. Oppikirjatyössä varsinkin tuli mietittyä kurssien sisältöjä kriittisestikin. Vuodet aikuislukiossa olivat hyväksi ydinaineksen erottelun taidossa, kun tunteja oli vähemmän ja nekin lyhyempiä.

materiaalien päivitystä omaan työhön

Löysin hyvän opetusvideo-linkkilistan psykologiaan. http://www.psychexchange.co.uk/videos/ on englanninkielinen opettajien ylläpitämä lista. Opettajatv:n videoklipit ovat nekin hyviä, mutta minun makuuni turhan katkonaisia.

Autenttisuutta etsimässä

Kummasti annettu teema on alkanut autentisoitua mielessä. Muutaman viikon ajan olen huomannut ajattelevani oman opetukseni autenttisuutta myös kriittisin silmin.

Verkkomateriaalin autennttisuuden arvioinnin lomake on kulkenut mukanani. En ole soveltanut sitä (vielä?) verkkomateriaaleihini, mutta olen vakavasti miettinyt mm. uskonnonopetuksen autenttisuutta ja työelämän tarpeita (toinen juttu on, miten tehdä työelämän tarpeet opiskelijoille läheisiksi, varsinkin kun heidän tulevat työnsä voivat olla mitä tahansa). Viime viikolla hesarissa oli yleisönosastonkirjoituksia uskonnonopetuksesta. Yksi kirjoittaja mietti, kuinka uskonnonopetus tulisi tehdä eläväksi ja relevantiksi ajankohtaisten kysymysten kuten naispiispuuden tai raamattukysymyksen kautta. No niinhän tässä tehdään, koko ajan - silti kaikille nuorille ei ole oikea kysymys vaikka yrittää ymmärtää ilmiöiden taustoja. Riittääkö se, että oppimisen kohteeksi valikoituu aiheita ja kokonaisuuksia, jotka edes muutamalle ryhmäläiselle voivat olla tärkeitä? Mikä on autenttisuuden ja yleissivistyksen suhde? Miten historia auttaa ymmärtämään nykyisyyttä?

Kirkkohistoriaa opettaessani olen kipuillut tämän kysymyksen kanssa aika pahasti. Samalla olen miettinyt opetussuunnitelmaa ja sen relevanssia. Mitä tulevat aikuiset tarvitsevat elämässään? Vieläkö jokaisen tarvitsee ymmärtää uskonnollista ajattelua edes vähän? Miksi kaikki eivät koe sitä itselleen tärkeäksi? Pitäisikö todellisuudessa tapahtuvien muutosten heijastua jossain määrin myös koulun opetuksen sisältöihin?

Irja Askola astui virkaansa eilen. Kaunis vihkimystilaisuus kirvoitti keskustelua Facebookissakin. Ainakin joillekin ainakin jotkut opettamistani asioista ovat merkityksellisiä.