keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Viimeiseen osioon...

Aloittelen osiota 7 päässäni. Materiaalien luenta on sekin vielä kesken, mutta lainasin heti ydinainesanalyysistä yhden idean tämänpäiväiselle kaksoistunnille. Pyydän opiskelijoita ryhmätyössään jakamaan itse aineiston niihin, mitkä on pakko tietää, niihin mitkä pitäisi tietää ja niihin, mitkä on vain kiinnostavaa tietää. Jostakin tämäkin osio on aloitettava.

Ja nyt ylppärivalvontaan.

---

Opiskelijat omaksuivat aika nopeasti ideani siitä, mikä on kirkkotiedossa "hyvä tietää" ja mikä taas kiinnostava ylimääräinen tieto. Amisseista oli kiinnostavaa mm. se, että he eivät hyväksy polkupyöriä, mutta käyttävät kyllä potkulautaa. Anglikaaneista ydinosaamisen ulkopuolelle jäi mm. ensimmäinen homoseksuaalinen piispa. Yhdessä ihmeteltiin myös google-kääntäjän tasoa.

Omassa päässäni olen vuosia rakentanut käsitystä opsin ydinaineksesta. Oppikirjatyössä varsinkin tuli mietittyä kurssien sisältöjä kriittisestikin. Vuodet aikuislukiossa olivat hyväksi ydinaineksen erottelun taidossa, kun tunteja oli vähemmän ja nekin lyhyempiä.

tiistai 14. syyskuuta 2010

materiaalien päivitystä omaan työhön

Löysin hyvän opetusvideo-linkkilistan psykologiaan. http://www.psychexchange.co.uk/videos/ on englanninkielinen opettajien ylläpitämä lista. Opettajatv:n videoklipit ovat nekin hyviä, mutta minun makuuni turhan katkonaisia.

maanantai 13. syyskuuta 2010

Autenttisuutta etsimässä

Kummasti annettu teema on alkanut autentisoitua mielessä. Muutaman viikon ajan olen huomannut ajattelevani oman opetukseni autenttisuutta myös kriittisin silmin.

Verkkomateriaalin autennttisuuden arvioinnin lomake on kulkenut mukanani. En ole soveltanut sitä (vielä?) verkkomateriaaleihini, mutta olen vakavasti miettinyt mm. uskonnonopetuksen autenttisuutta ja työelämän tarpeita (toinen juttu on, miten tehdä työelämän tarpeet opiskelijoille läheisiksi, varsinkin kun heidän tulevat työnsä voivat olla mitä tahansa). Viime viikolla hesarissa oli yleisönosastonkirjoituksia uskonnonopetuksesta. Yksi kirjoittaja mietti, kuinka uskonnonopetus tulisi tehdä eläväksi ja relevantiksi ajankohtaisten kysymysten kuten naispiispuuden tai raamattukysymyksen kautta. No niinhän tässä tehdään, koko ajan - silti kaikille nuorille ei ole oikea kysymys vaikka yrittää ymmärtää ilmiöiden taustoja. Riittääkö se, että oppimisen kohteeksi valikoituu aiheita ja kokonaisuuksia, jotka edes muutamalle ryhmäläiselle voivat olla tärkeitä? Mikä on autenttisuuden ja yleissivistyksen suhde? Miten historia auttaa ymmärtämään nykyisyyttä?

Kirkkohistoriaa opettaessani olen kipuillut tämän kysymyksen kanssa aika pahasti. Samalla olen miettinyt opetussuunnitelmaa ja sen relevanssia. Mitä tulevat aikuiset tarvitsevat elämässään? Vieläkö jokaisen tarvitsee ymmärtää uskonnollista ajattelua edes vähän? Miksi kaikki eivät koe sitä itselleen tärkeäksi? Pitäisikö todellisuudessa tapahtuvien muutosten heijastua jossain määrin myös koulun opetuksen sisältöihin?

Irja Askola astui virkaansa eilen. Kaunis vihkimystilaisuus kirvoitti keskustelua Facebookissakin. Ainakin joillekin ainakin jotkut opettamistani asioista ovat merkityksellisiä.

maanantai 6. syyskuuta 2010

Autenttinen oppiminen/osio 6

Lueskelin materiaaleja autenttisesta oppimisesta. Diana-sivustolla oli kohtalaisen helposti aukeavaa tekstiä oman pohdintani tueksi.

Sana autenttinen on minulle filosofisesti värittynyt. Eksistentialistit puhuivat autenttisesta elämästä.

Huomaan pyrkineeni opettajuudessa autenttisuuteen eli esimerkiksi siihen, että opettamani aines koskettaisi opiskelijoita, tuntuisi omakohtaiselta, niveltyisi maailmaan jossa he elävät. Välillä kipuilen asian kanssa. Esimerkiksi kirkkohistorian tekeminen autenttiseksi ei ole helppoa. Haluaisin rohkaista opiskelijoita luomaan uutta, arvioimaan tietoa, dialogisuuteenkin; välillä vain tuntuu siltä, että opetus ja oppiminen jää vanhan toistoksi. En ole ratkaissut ongelmaa siitä, miten virittää opiskelijat omaehtoiseen tiedon rakenteluun ilman, että työmäärä kasvaa liikaa. Toistava opiskelu on helpompaa, vaivattomampaa, turvallisempaa.

Autenttisuus käsitetään oppimateriaaleissamme myös työelämän ja oppimisen linkittymisenä. Oppimisen tulisi aina palvella työelämää. Tässä jotkut oppiaineistani ovat helpompia: esimerkiksi psykologian opettamisessa tuon aika usein esille sitä, miten erilaisissa ammateissa tai perhe-elämässä tai harrastuksissa tai muuten arjessa voi hyödyntää psykologista tietoa.

Oikeiden ongelmien keruu opetuksen lähtökohdaksi ei ole helppoa. Tiedän yrittäväni virittää oppimisen lähtökohdaksi esimerkiksi kysymyksiä siitä, mitä on tehokas oppiminen tai miten ihmisten kanssa pärjää tai miten ymmärtää naispappeuskiistaa. Kaikki minun kysymykseni eivät ole autenttisia kaikille opiskelijoilleni - ainakaan juuri nyt. Toivoisin, että saisin opetukseni tuntumaan autenttiselta edes omissa silmissäni. Joillakin kursseilla sekin on haaste.

perjantai 20. elokuuta 2010

Arkioppimisesta vielä

Koululaisjumalanpalveluksessa aamulla pappi puhui yllättäen arkioppimisesta. Eihän hän tuota sanaa käyttänyt, vaan viittasi taitoihin, joita opimme ystäviltämme ja muutenkin sosiaalisissa suhteissa.

Eilen tulin teeveen ruokaohjelmaa laiskasti katsellessani ajatelleeksi sitäkin, kuinka suuri osa ruuanlaittotaidostakin opitaan informaalisti omaksuen muilta virikkeitä ja omia sisäisiä malleja rakennellen yksilöllisesti.

torstai 19. elokuuta 2010

Arkioppimisesta

Koin tämän osion tehtävät melko vaativiksi - en siksi, että ne olisivat teknisesti hankalia, vaan ehkä jopa motivoitumisongelmien vuoksi. Toinen ongelma liittyi siihen, että tuntui erittäin oudolta lähteä työkaverilta penäämään omaa oppimistaan osana tätä koulutusta. Työtoveruuden varmaan "kuuluisi" olla enemmän sellaista, että tuntuisi luontevalta lähteä yhdessä kehittämään taitoja ja reflektoida niitä vapaasti; tällä hetkellä ei heti tule mieleen sellaista kollegaa, jonka kanssa tätä pohtisi keskellä arjen kiireiden.

Uskon olevani melko tietoinen omasta arkioppimisestani. Psykologian opettaminen ja opiskelu on osittain vahvistanut tätä tuntemusta. Olen aina lukenut paljon puoliammattimaista tietokirjallisuutta, lehtiä, katsonut dokumentteja jne. Ihmissuhteissa koetut vastoinkäymiset ja onnistumiset, jopa ammatilliset kriisit ovat opettaneet paljon.

Internetkokemukseni ovat olleet aika hyödyllisiä nekin. Nettiyhteisöjen vuorovaikutustapahtumat ovat olleet havainnollisia oppitunteja siitä, miten ryhmädynamiikka kehittyy ja siitä, miten helppo on ymmärtää toisia ihmisiä tahallaan tai vahingossa väärin ja miten vaikeaa on kirjoittaa sellaista tekstiä, jota muutkin jaksaisivat lukea ja pystyisivät ymmärtämään. Tätä tietotaitoa on ollut jopa kohtuullisen helppoa siirtää opettamiseen, ainakin kuvittelen oppineeni jotain. Samoin tietotekniikan hallinta on tuonut varmuutta myös työssä tarpeellisten härpättimien käyttöön.

Tänä kesänä hankin vihdoin digikameran. En ole ennättänyt opetella siihen liittyvää kuvankäsittelyä läheskään niin paljon kuin olisin halunnut, mutta siinäkin uuden oppiminen on tuonut mukanaan uudenlaisia tapoja myös katsella.

Autoremonteissakin olen oppinut paljon. Olen aina pitänyt itseäni teknisesti kömpelönä, mutta mukanaolo vaikkapa pakoputkiremontissa on opettanut sekä tunnetaitoja, teknistä ajattelua että itsetuntemusta. Esimerkkejä opetukseen tulee näistäkin oppimiskokemuksista...Voi oppilasparkoja!

Harrastukseni ovat tuoneet työhön ennen kaikkea esiintymisvarmuutta. Harrastelijanäyttelijänä on päässyt sinuksi esiintymisjännityksen kanssa ja nykyään, jos minun pitää esim. pitää puhe, kuvittelen esittäväni vakuuttavaa puheenpitäjää. Se auttaa minua etääntymään istestäni ja voittamaan jännitykseni. Kuoroharrastuksesta olen lähinnä ammentanut esimerkkejä, opiskelijoideni onneksi en kovin paljon laula tunnilla (tosin kirkkohistoriassa laulamme aina keskiaikalaulun ja neuropsykan kurssilla aivolaulun).

Kansalaistoiminta kuulostaa tosi juhlalliselta. Mutta omat kokemukset vaikuttamisesta ja paikallispolitiikan sivusta seuraaminen ovat olleet erityisesti yhteiskuntafilosofian ja elämänkatsomustiedon opettajana minulle ammatillisestikin merkittäviä. Olen iloinnut siitä, että entisiä opiskelijoitani on kunnanvaltuustoissa ja muuten mukana vaikuttamassa.

Käytän häikäilemättömästi ystäviltä ja sukulaisilta kuulemiani tarinoita muokaten ja yhdistellen niitä sopivasti psykologian- ja uskonnontunnin aineistoina - tietysti salaten tunnistetiedot ja muutenkin yksityisyyttä kunnioittaen.

Työelämässä oppii koko ajan. Oppii niin tunnetaitoja kuin sosiaalisiakin taitoja, samoin ihan tietoja. Työkaverit ovat huikeita eri alojen asiantuntijoita, joilta voi kysyä milloin mitäkin ja saada kiinnostavia perspektiivejä asioihin. Kaipa sekin on arkioppimista, kun käsityönopettaja lupasi opastaa saumurinkäyttöön...

Arkioppimista tulee hyvä itsetunto ja odotukset siitä, että osaa ja oppii. Tätä voi yrittää vahvistaa opiskelijoissakin osoittamalla heille tai saamalla heidät itse huomaamaan, mitä kaikkea he ovat oppineet koulun ulkopuolella.

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Kesäterveisiä


Pari viikkoa olen nyt kokeillut opetella digikameralla kuvaamista. Omenapuukuvia on kameran muistissa nyt aika monta.

Paljon liikkuu mielessä myös tähän kurssiin liittyen. Tämän päivän kalevassa oli arvioitu ekotekosivustoje luotettavuutta tiedonlähetinä. Kuten Tuija kirjoitti perjantaina, kaikki liittyy kaikkeen. Sivistyksen arvosta ei voi kirjoittaa liikaa. Viisautta karttuu toivon mukaan myös iän myötä. Vaikka nuoriso saattaa hallita härpättimet hyvin, oma kokemus auttaa jäsentämään uutta härpätintietoa ja seulomaan itselle merkityksellisen muusta. Toivottavasti.