Ydinainesanalyysistä

Biologian ja maantieteen opettaja Mika Sipura kirjoitti eilen omassa blogissaan näin:

"Jonkinlaiseen konkluusioonkin olen tässä riipivässä maailmantuskassani päässyt. Minä olen parhaimmillani opettaja joka opettaa erottamaan pääasiat sivuasioista. Tämä näkyy esimerkiksi tänään palauttamissani maantieteen reaalikokeissa. Ne jotka ovat kuunnelleet erottavat pääasiat yksityiskohdista paremmin kuin ne jotka rakentavat asiantuntemuksensa kirjan varaan. Tämän taidon väitöskirjanohjaani Jorma Tahvanainen mainitsi usein, joten alan uskoa. Kolikolla on tietysti kääntöpuolensakin. Jätän omasta mielestäni hämääviä yksityiskohtia suosiolla unholaan, joten perfektionisteille minusta ei ole kummoista hyötyä. En ole lukiossa laudaturintekijä, enkä osaa valmentaa menestyjiä biologian olympialaisiin. Olisin poikkeuksellisen huono lahjakkaiden erityisryhmän opettaja. Tai huippulukion opettaja, jonka tehtävänä on estää yläkoulun kympin putoaminen Eximiaan."

Koen opettajuuden aika tavalla samoin. Koulu on keskinkertaisille, kuten Kant sanoi: huippulahjakkaat osaavat opettajattakin. Opettajan rooli on erottaa olennainen, suodattaa opettamastaan materiaalista sitä selkeyttävä runko. Tässä työssä helpottaa oma huono muistini. Toinen opettajan tehtävä on helpottaa tiedon sulattamista, auttaa tietorakenteiden uudistamista ja rakentelua kunkin opiskelijan omista lähtökohdista. Perustan rakentaminen unohtuu usein lukio-opettajalta, joka kuvittelee liikaa pohjatietoja opiskelijoilleen.

Oppimisprosessin suunnittelu ja toimintamallit

Viimeinen tehtävä alkaa vähitellen olla kasassa. Ydinainesanalyysiin meni oma aikansa, samoin siihen, että valitsi sopivimmat työkalut. Hyödynsin osittain vanhoja itsenäisen oppimisen tehtäviäni, koska sillä tavalla työ tuntui mielekkäämmältä Pyrin arvioimaan noita tehtäviä mm. autenttisuuden näkökulmasta.

Päädyin tekemään lopputyöni kirkkohistoriasta, koska minulla oli meneillään kaksi kirkkohistorian kurssia ja olen aina kokenut tämän kurssin sisällöltää haastavaksi opettaa tavalla, joka olisi yhtä aikaa tehokas ja silti opiskelijalähtöinen. Toisaalta minulla oli samaan aikaan itsenäisiä suorittajia, ja aloin aidosti miettiä palvelisiko heidän oppimistaan jokin yhteinen sosiaalisen median ympäristö tai muu yhteinen oppimisalusta. Kirkkohistorian opiskelu on melko helposti yksinäistä puuhaa, mutta voisiko siinä saada muilta samanlaista tukea kuin osallistumalla kurssille ja kuuntlemalla toisia ja heidän aitoja kysymyksiään?

Ohjeissa oli määrä suunnitella yhden op:n suuruinen kokonaisuus. Oletan, että lukiokurssi ilman loppukoetta vastaisi suunnilleen sitä - loppukoe ja siihen valmistautuminen laajentaa kyllä ajankäyttöä merkittävästi.

Toivottavasti saan tehtävän viimeisteltyä ja lähetettyä aikataulun mukaan. Olen flunssassa ja työvire ei ole paras mahdollinen. Koko syksyn tätä kurssia on häirinnyt krooninen aikapula. Aina on huono omatunto jostakin, mitä ei ole tehnyt. Onneksi ensi-ilta sentään on mennyt ja esitykset alkavat mennä omalla painollaan.

En ole omien lukiolaisteni itsenäisten suoritusten palautusaikatauluja joutunut valvomaan. Jokainen on tuonut työnsä sovittuun aikaan. Tällaisen soisin toteutuvat myös verkkokurssilla ja/tai sosiaalisen median kautta tapahtuvassa oppimisessa. Kun aikanaan luin Verkko-opettajan käsikirjan, yksi sen opetuksista, joka jäi kirkkaimmin mieleeni, oli opiskelijoiden sitouttamisen vaikeus. Aivan liian usein verkokurssit jätetään kesken. Aikataulutuksella siihenkin ehkä voi vaikuttaa? Tai sillä, että tehtävissä on edes hiukan valinnanvaraa omien opiskelutyylien mukaan valittavaksi?

Itsestäni tiedän, että kurssin ohjaajana saatan käyttää aivan liikaa aikaa sellaisenkin kurssin ohjaamiseen, josta en oikeastaan saa korvausta. Esimerkiksi itsenäisen kurssin opettamisesta annettu korvaus on koulussamme yksi tunti - ja se tulee ohjeiden laatimisesta, ohjaustyöstä, kokeen teosta ja korjaamisesta.

Vielä on lopputyöstä tekemättä arvio tietoturvasta ja muukin tämän kurssin aineiston hyödyntäminen osioittain.

Koko tämän Sosiaalinen media jne -kurssin vaikeutena on ollut ajoittain löytää tasmälliset toimintaohjeet sivustolta. FB-ryhmän sivullakin voisi olla jossain linkki sivuun, jolla olisi lista välttämättömistä hyödyllisistä ja vapaaehtoisista/omaan oppimiseen mukautettavista tehtävistä. Olen itse tehnyt tätä kurssia niin pala kerrallaan, että viimeinen osio tuli sittenkin jotenkin liian äkkiä, ja vaikka muistin, että jokin oma harjoitustyö on tehtävä, vasta pari viikkoa sitten aloin kunnolla työstää sitä mielessäni ja vasta viime viikolla kirjoittaa. Nyt on hukassa enää palautusosoite, mutta muistini mukaan työ palautetaan verkko-ohjaajalle sähköpsotissa. Olihan se niin? Ehkä minä vielä senkin ohjeen löydän, ja pyydetyn pituuden työlle.

Tämmöistä siis kuuluu nyt. Homma etenee, ja pian kurssia voi sitten arvioida kokonaisuutena. Mitä jäi lopulta käteen pysyväksi pääomaksi?

Maan pinnalle pudotus taas kerran...

Teetin opiskelijoillani ryhmätyötä kristillisistä kirkkokunnista. Kun yksi ryhmä esitteli omaa työtään luterilaisesta kirkosta, he mm. väittivät, että luterilaisilla ei ole piispoja. Irja Askolastakaan ei ollut kuultu. Taas kerran sain tärkeän muistutuksen siitä, että ydinaineksen hallintaan kuuluu myös ihan perusasioita, kuten sellaisia, että luterilainen kirkko on maailmalla aika pieni ja että katolisia taas on enemmän. Ja että luterilaisuus on juuri tämä Suomen pääuskontokunta.

Autenttisuutta saa varmaan hakea aika kauan, jos yrittää viritellä keskustelua opillisisten erojen hienosyisistä vivahteista.

Opinkohan itse tästä mitään? Toivottavasti.

Viimeiseen osioon...

Aloittelen osiota 7 päässäni. Materiaalien luenta on sekin vielä kesken, mutta lainasin heti ydinainesanalyysistä yhden idean tämänpäiväiselle kaksoistunnille. Pyydän opiskelijoita ryhmätyössään jakamaan itse aineiston niihin, mitkä on pakko tietää, niihin mitkä pitäisi tietää ja niihin, mitkä on vain kiinnostavaa tietää. Jostakin tämäkin osio on aloitettava.

Ja nyt ylppärivalvontaan.

---

Opiskelijat omaksuivat aika nopeasti ideani siitä, mikä on kirkkotiedossa "hyvä tietää" ja mikä taas kiinnostava ylimääräinen tieto. Amisseista oli kiinnostavaa mm. se, että he eivät hyväksy polkupyöriä, mutta käyttävät kyllä potkulautaa. Anglikaaneista ydinosaamisen ulkopuolelle jäi mm. ensimmäinen homoseksuaalinen piispa. Yhdessä ihmeteltiin myös google-kääntäjän tasoa.

Omassa päässäni olen vuosia rakentanut käsitystä opsin ydinaineksesta. Oppikirjatyössä varsinkin tuli mietittyä kurssien sisältöjä kriittisestikin. Vuodet aikuislukiossa olivat hyväksi ydinaineksen erottelun taidossa, kun tunteja oli vähemmän ja nekin lyhyempiä.

materiaalien päivitystä omaan työhön

Löysin hyvän opetusvideo-linkkilistan psykologiaan. http://www.psychexchange.co.uk/videos/ on englanninkielinen opettajien ylläpitämä lista. Opettajatv:n videoklipit ovat nekin hyviä, mutta minun makuuni turhan katkonaisia.

Autenttisuutta etsimässä

Kummasti annettu teema on alkanut autentisoitua mielessä. Muutaman viikon ajan olen huomannut ajattelevani oman opetukseni autenttisuutta myös kriittisin silmin.

Verkkomateriaalin autennttisuuden arvioinnin lomake on kulkenut mukanani. En ole soveltanut sitä (vielä?) verkkomateriaaleihini, mutta olen vakavasti miettinyt mm. uskonnonopetuksen autenttisuutta ja työelämän tarpeita (toinen juttu on, miten tehdä työelämän tarpeet opiskelijoille läheisiksi, varsinkin kun heidän tulevat työnsä voivat olla mitä tahansa). Viime viikolla hesarissa oli yleisönosastonkirjoituksia uskonnonopetuksesta. Yksi kirjoittaja mietti, kuinka uskonnonopetus tulisi tehdä eläväksi ja relevantiksi ajankohtaisten kysymysten kuten naispiispuuden tai raamattukysymyksen kautta. No niinhän tässä tehdään, koko ajan - silti kaikille nuorille ei ole oikea kysymys vaikka yrittää ymmärtää ilmiöiden taustoja. Riittääkö se, että oppimisen kohteeksi valikoituu aiheita ja kokonaisuuksia, jotka edes muutamalle ryhmäläiselle voivat olla tärkeitä? Mikä on autenttisuuden ja yleissivistyksen suhde? Miten historia auttaa ymmärtämään nykyisyyttä?

Kirkkohistoriaa opettaessani olen kipuillut tämän kysymyksen kanssa aika pahasti. Samalla olen miettinyt opetussuunnitelmaa ja sen relevanssia. Mitä tulevat aikuiset tarvitsevat elämässään? Vieläkö jokaisen tarvitsee ymmärtää uskonnollista ajattelua edes vähän? Miksi kaikki eivät koe sitä itselleen tärkeäksi? Pitäisikö todellisuudessa tapahtuvien muutosten heijastua jossain määrin myös koulun opetuksen sisältöihin?

Irja Askola astui virkaansa eilen. Kaunis vihkimystilaisuus kirvoitti keskustelua Facebookissakin. Ainakin joillekin ainakin jotkut opettamistani asioista ovat merkityksellisiä.

Autenttinen oppiminen/osio 6

Lueskelin materiaaleja autenttisesta oppimisesta. Diana-sivustolla oli kohtalaisen helposti aukeavaa tekstiä oman pohdintani tueksi.

Sana autenttinen on minulle filosofisesti värittynyt. Eksistentialistit puhuivat autenttisesta elämästä.

Huomaan pyrkineeni opettajuudessa autenttisuuteen eli esimerkiksi siihen, että opettamani aines koskettaisi opiskelijoita, tuntuisi omakohtaiselta, niveltyisi maailmaan jossa he elävät. Välillä kipuilen asian kanssa. Esimerkiksi kirkkohistorian tekeminen autenttiseksi ei ole helppoa. Haluaisin rohkaista opiskelijoita luomaan uutta, arvioimaan tietoa, dialogisuuteenkin; välillä vain tuntuu siltä, että opetus ja oppiminen jää vanhan toistoksi. En ole ratkaissut ongelmaa siitä, miten virittää opiskelijat omaehtoiseen tiedon rakenteluun ilman, että työmäärä kasvaa liikaa. Toistava opiskelu on helpompaa, vaivattomampaa, turvallisempaa.

Autenttisuus käsitetään oppimateriaaleissamme myös työelämän ja oppimisen linkittymisenä. Oppimisen tulisi aina palvella työelämää. Tässä jotkut oppiaineistani ovat helpompia: esimerkiksi psykologian opettamisessa tuon aika usein esille sitä, miten erilaisissa ammateissa tai perhe-elämässä tai harrastuksissa tai muuten arjessa voi hyödyntää psykologista tietoa.

Oikeiden ongelmien keruu opetuksen lähtökohdaksi ei ole helppoa. Tiedän yrittäväni virittää oppimisen lähtökohdaksi esimerkiksi kysymyksiä siitä, mitä on tehokas oppiminen tai miten ihmisten kanssa pärjää tai miten ymmärtää naispappeuskiistaa. Kaikki minun kysymykseni eivät ole autenttisia kaikille opiskelijoilleni - ainakaan juuri nyt. Toivoisin, että saisin opetukseni tuntumaan autenttiselta edes omissa silmissäni. Joillakin kursseilla sekin on haaste.